Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
12.10.2011 20:23
Kolumni
Kissat kaksoistornien edessä
Marjatta Hietaniemi
Kirjoittajan kolumnit
Syyskuussa facebook-sivulleni ilmestyi valokuva malli Pipsa Hurmerinnasta ja hänen lentoemäntäsisarestaan Anna Kujalasta. Se oli otettu New Yorkin kaksoistornien huipulla. Kuvan laittaja Anna kertoi aikoinaan epäilleensä, olisiko huipulle kiipeäminen ja sieltä kuvan ottaminen liian turistista. Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen hän ajatteli toisin. Ainakin hänellä oli muistona upea kuva.
En ole koskaan käynyt New Yorkissa, mutta kaksoistornit tuntuivat yhteiseltä omaisuudelta. Amerikkalaisten elokuvien trailereissa piirtyessään niistä, kuten koko Manhattanista, tuli jonkinlainen sielun kuva, joka edusti pysyvyyttä aina siihen saakka, kun näimme televisioissamme niihin törmäävät kaksi lentokonetta, ja ihmisten hyppäävän palavista torneista kohti varmaa kuolemaa.
Uutistapahtuma, samoin kuin Estonia-lautan uppoaminen, oli liian iso asia järjellä tajuttavaksi. Muistin heti, että ystäväni, taidemaalari Marjukka Kamisen piti lentää seuraavana päivänä New Yorkiin. Hän pääsi entiseen savuavaan kotikaupunkiinsa toisella ilmatilan avaamisen jälkeisellä lennolla. Koko kaupunki oli ollut aavemaisen hiljainen, lentokentältä alkaen.
Ystäväni muistaa ajan jatkuvana hautajaisten ja keräysten virtana. Muistotilaisuuksiin osallistuivat niin kristityt, juutalaiset kuin muslimitkin, World Trade Centerissä kun oli työskennellyt väkeä kaikkialta maailmasta. Rahaa kerättiin tuhossa menehtyneiden palomiesten omaisille, ruumiiden etsimisessä käytettyjen koirien tassujen peitteinä käytettyihin erikoissukkiin jne. Kaupunkilaiset jakoivat omastaan, ne keillä jakamista oli.
Paitsi Manhattanilla, tilanne oli kuukausia huono myös Sohon alapuolisessa taiteilijoiden asuttamassa Tribelcassa. Ilmanpaine oli rikkonut ikkunat, joten pöly ja savu pääsivät tunkeutumaan kaikkialle. Monista huoneistoista tuli asumiskelvottomia, ateljeissa tuhoutui taideteoksia, liikkeitä kaatui. Marjukka muistaa erityisesti 14. kadulla asuneen korealaisen kukkakauppiasystävättärensa, jonka liike oli lopetettava, koska materiaalia ei kulkuyhteyksien puuttuessa saanut ja koska alueella ei ollut sähköä eikä vettä.
Kaksoistornit liittyivät muutenkin taiteilijan elämään. Ne olivat vasta nousemassa, kun hän 1970-luvun alussa tuli opiskelemaan kaupunkiin. Metropol-museossa työskennellessään hän vei sinne usein asiakkaitaan tutustumiskäynneille, joten torneista tuli hänelle tuttuja. Niiden kaatumisen jälkeen hän alkoi suunnitella muuttoa Suomeen, jonka hän toteuttikin vuonna 2003.
Muutama vuosi tornien kaatumisen jälkeen minut pysäytti Kiskon Kivimakasiinissa pidetyssä taidenäyttelyssä näkemäni Harri Larjoston valokuva New Yorkista. Kuvassa oli kaksi kissaa leikkimässä ikkunalaudalla niin, että niiden taustalla näkyivät sopivasti kaksoistornit.
Olen usein ajatellut tuota valokuvaa ja kissojen viatonta leikkiä. Terroriteot ovat sattuneet aina, kun niitä on vähiten osattu odottaa, viimeksi rauhallisessa Norjassa. Sellaista valvontajärjestelmää ei ole, joka pystyisi suojaamaan meidät terrorin mahdollisuudelta.
Leikki siis jatkukoon.
Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.
