Kolumni
Koko kansan kuntokampanjalle olisi nyt sopiva tilaus
Kari Haavisto
Kirjoittajan kolumnit
Edellisen vuosikymmenen aikana vauhdikkaasti edennyt ilmastonmuutos jättää jälkensä suomalaisten perinteisiin liikuntatottumuksiin.
Takavuosina maa sai Väli-Suomessakin valkoisen lumivaipan lähes puoleksi vuodeksi, mutta säiden lämpeneminen on vaihtanut hiihtokelit joulun tienoille kestävään ankeaan harmauteen.
Hiihtokausi luonnonlumella kestää nykyisin vuodenvaihteesta maaliskuun puoliväliin.
Sitä pystyy toki näilläkin leveysasteilla venyttämään tekoladuilla ja hiihtoputkissa, mutta lystiä on toistaiseksi tarjolla vain muutamilla paikkakunnilla.
Puhtaasti kansanterveyden näkövinkkelistä katsoen ilmaston lämpeneminen on huono asia.
Se typistää kaikenikäisille ihmisille parhaan kuntoilumuodon - maastohiihdon - harrastuskauden pariin kuukauteen.
Hiihdon harrastusmahdollisuuksien heikkeneminen on sääli, sillä laji tarjoaa mahdollisuuden kunnon kohottamiseen raittiissa ilmassa, sitä voi harrastaa oman kuntonsa ja suorituskykynsä puitteissa kellonaikaan katsomatta ja laji on kaiken lisäksi ystävällinen myös polvivaivoista kärsiville kuntoilijoille.
Ei hiihtäminen toki ainoa kuntoilumuoto ole, mutta korvaavan liikuntaharrastuksen löytäminen sille voi olla yllättävän hankalaa.
Suomalaiset ovat tottuneet kohottamaan kuntoaan hiihtämällä, kävelemällä, pyöräilemällä ja juoksemalla.
Sauvakävely tarjonnee luonnollisimman siirtymän kahden suositun lajin yhdistelmäksi, mutta sateisen harmaat loppuvuoden kelit eivät parhaalla mahdollisella tavalla houkuttele ladulla liikkumaan tottuneita ihmisiä kävelypoluille.
Mielekästä ulkoilua voi hiihdon korvaajaksi olla hankala löytää, mutta sisätiloissa mahdollisuuksia on rajattomasti.
Kuntosalit ovat lisänneet suosiotaan terveysliikuntaa harrastavien parissa ja ajan myötä monien salien laitteet ovat muuttuneet käyttäjäystävällisemmiksi ja turvallisemmiksi.
Uimahallit, kuntosalit ja erilaiset jumpat tarjoavat kaiken ikäisille oivan mahdollisuuden fyysisen kunnon ylläpitämiseen tai kehittämiseen.
Jo hyvinkin vähäinen harjoitus nostaa erityisesti varttuneempien ihmisten fyysistä kuntoa merkittävästi.
Vaikka kuntoilun hyödyt ovat suurimmat vanhimmille ihmisille, ei sen tuomia kiistattomia hyötyjä sovi muidenkaan ikäryhmien unohtaa.
Kuntoilu tuottaa henkistä mielihyvää, auttaa jaksamaan ja pidentää jäljellä olevaa elinikää.
Suurimmalla osalla on mahdollisuus kohottaa kuntoaan liikunnan avulla ja tämä mahdollisuus tulisi myös käyttää hyväksi.
Viestit suomalaisten fyysisen kunnon rapistumisesta ovat huolestuttavia. Nyt olisi oikea aika taas polkaista käyntiin koko kansaa liikkeelle houkutteleva kuntoilukampanja.
Kuntoilukampanjan vauhdittajaksi oikea taho olisi Suomen Liikunta ja Urheilu.
Eipä silti, aktiivisten ihmisten pitäisi kasata porukkaa yhteisille lenkeille tai muihin liikuntaharrastuksiin nykyistä enemmän.
Meistä jokainen voi aloittaa liikkumisen jo tänään.
Ja ottaa samalla vastuuta lähimmäisistään houkuttelemalla yhden heistä mukaansa.
Kirjoittaja on Karjalaisen urheilu-uutisten tuottaja.