Kolumni
Kortit pitäisi jakaa uudestaan
Esa Jokinen
Kirjoittajan kolumnit
Sairaanhoitajien syyllistäminen potilaiden hengen vaarantaneesta työtaistelusta ottaa minua päähän. Voisi miettiä, miten ja miksi palkkakiistaan ylipäätään ajauduttiin.
Kansa ja päättäjät ovat nyökytelleet yhdessä, että sairaanhoitajat ovat alipalkattuja, ylityöllistettyjä ja tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. Palkkaa pitäisi nostaa ja työoloja parantaa, että hoitajat jaksaisivat työssään ja alalle hakeutuisi jatkossakin sekä päteviä että hoitotyöhön omistautuneita ihmisiä. En ole järin kiinnostunut politiikasta, mutta jostain syystä minulle jäi viime vaalien aikana sellainen kuva, että hoitajien palkkoja luvattiin nostaa tuntuvasti.
Kenties olen sen verran yksinkertainen mies, että minun käsitykseni tuntuvasta ovat erilaiset kuin päättäjien, mutta ilmeisesti Tehyssä asiat nähtiin pääosin samalla tavalla kuin minä ja päätettiin lähteä rajuun työtaisteluun.
En ihastunut Tehyn tyylistä, mutta periaatteessa hyväksyin sen.
Taistelu tuli ja meni, ja kyyti oli kylmää alusta loppuun. Ensin tehyläiset syyllistettiin potilaiden hengen vaarantamisesta, sitten todettiin syyllisyys kuntien veroprosentin nostoon ja vielä lopuksi pääministeri ilmoitti, että tämä ei jää tähän.
Ei pitäisi jäädäkään.
En tiedä, onko Tehyn palkkaratkaisu hyvä ja oikeudenmukainen, mutta sen minä tiedän, että jokin tässä yhteiskunnassa mättää. Mitä tehokkaammaksi, teknisemmäksi ja vauraammaksi maailma päällisin puolin muuttuu, sitä enemmän se taantuu oikeasti viidakoksi, jossa selviävät vain suurimmat, vahvimmat ja härskeimmät.
Yhteiskunnan tehtävien tärkeysjärjestykseen laittaminen ei ole mielestäni kovinkaan hankalaa: lapset, sairaat, köyhät ja vanhukset - sellaiset, joilla ei ole syystä tai toisesta edellytyksiä pärjätä kilpailuyhteiskunnassa.
Ja kyllä, näiden asioiden hoitaminen merkitsee sitä, että jostain muusta on otettava pois. Kenties kortit pitäisi jakaa uudelleen.
Joskus aikoinaan oli tietoisku, jonka mukaan "myymälävaras syö pöydässäsi". Viime päivien keskustelun perusteella on syntynyt mielikuva, että myymälävarkaan paikalle ollaan istuttamassa sairaanhoitajaa.
Jos näin, niin tervetuloa.