Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
19.09.2007 15:28
Kolumni
Kotimainen elokuva elää jälleen vuotta nolla
Hannu Waarala
Kirjoittajan kolumnit
Myytti kotimaisen elokuvan korkeasta tasosta on saanut uuden kolauksen. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon tämän vuoden ehdokkaaksi ei löytynyt kuin yksi kotimainen elokuva, Aleksi SalmenperänMiehen työ, joka kelpasi valinnan tehneelle esiraadille. Eikä Salmenperän elokuvakaan ole kovin kaksinen populistisine käänteineen ja seksistisine aiheineen.
Muilla pohjoismailla on kilpailussa mukana kaksi elokuvaa. Esiraadin jäsenet, kriitikot Kati Sinisalo ja Antti Selkokari, antoivat selkeästi ymmärtää, että kotimaisen elokuvan taso on jälleen kerran todella huono. "Emme halua kiusata jyryä elokuvilla, joiden takana emme pysty edes itse seisomaan."
Muita vaihtoehtoja olisivat olleet muun muassa Aleksi Mäkelän tökerö jännäri V2 - Jäätynyt enkeli, Timo Koivusalon harrastelijamainen hulluusdraama Kalteva torni, Aku Louhimiehen tv-estetiikkaa edustavat elokuvat Riisuttu mies ja Valkoinen kaupunki sekä Olli Saarelan tekotaiteellinen epilepsiakuvaus Suden vuosi.
Ohjaajat Lauri Törhönen ja Klaus Härö ovat sitä mieltä, että kotimaisen elokuvan tuotannoissa olisi satsattava enemmän laatuun ja isomman budjetin elokuviin. Törhönen sanoo, että olisi katastrofi siirtyä takaisin pienimuotoisempien tuotantojen pariin. Kuitenkin on paradoksaalisesti niin, että sekä Törhönen (
Palava enkeli, 1984) ja Härö (
Näkymätön Elina, 2002) ohjaajina ovat tehneet koskettavimmat elokuvansa nimenomaan pienemmillä budjeteilla. Teknistä tasoa voidaan kyllä nostaa ja ostaa rahalla, mutta ei näkemystä.
Myös Suomen Elokuvasäätiön vihreä toimitusjohtaja Irina Krohn kannattaa tätä pintalaatu-pintaliito-ajattelua. Hänkin puhuu ennen kaikkea rahasta. Hänen aviomiehensä, elokuvaohjaaja Ville Mäkelä, teki aikoinaan hienon pienimuotoisen elokuvan, Lain ulkopuolella (1987). Uran tyssäsi sitten siihen. Jatkuvuutta, näkemyksellistä ja luovaa tuotantopolitiikkaa ei ollut silloinkaan olemassa.
Kuluva syksykään ei näytä kovin hyvältä. Claes Olssonin epookkielokuva Colorado Avenue ontuu monella tasolla, Markku PölösenLieksa on kerronnallisesti keinotekoinen hybridi, J.P. SiilinGanes on monessa mielessä toimiva, mutta tavanomainen elämäkertaelokuva... Ei niistä ole kansainvälisille areenoille, eikä elokuvafestivaaleille.
Nuoremmat elokuvatekijät kannattavat satsaamista pienimuotoisiin tuotantoihin. Siinä on järkeä, jos samalla huolehditaan elokuvakulttuurin laajemmasta ja syvemmästä kehittämisestä. Suomen Elokuvasäätiön nykyinen tukipoliittinen populismi, Olli Soinion johdolla, ei johda muuhun kuin kotimaisen elokuvan taiteellisiin katastrofeihin. Montakohan pientä, mahdollisesti persoonallista elokuvaa, saataisiin tulevan Täällä Pohjantähden alla -elokuvan budjetilla?
