Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
17.12.2011 23:18
Nelosellakin nähdyssä sarjassa Good Wife naispäähenkilö harmitteli ystävälleen, miten hänen ihastuksensa on toisen naisen lumoissa. Nainen tuskaili kateellisena, että urheilusta kiinnostunut pariskunta puhui sujuvasti koripallosta ja jostain käsittämättömistä "kolmosista".
Samalla hetkellä ymmärsin höyrynneeni kotisohvalla eräänkin viikon kolmosista, jotka auttaisivat Suomen läntää maajoukkuetta menestymään koripallon EM-kisoissa. Minun oli pakko kysyä Good Wifen lomassa hyvältä vaimoltani, tietääkö hän, mitä kolmonen tarkoittaa? Vastaus akrobaattisesta heitosta oli mainio, mutta samalla tajusin höpöttäneeni olohuoneessa yksikseni vuosikausia karvaamisesta ja muista käsittämättömyyksistä.
Purskahdin nauruun ajatellessani, kuinka sadoissa miljoonissa maailman kodeissa toistuu kummallinen näytelmä. Toinen puolisko ulvoo pilkkua ja kommentoi vierasmaalia. Tämä kaikki on tietäväisen näköisenä nyökkivälle puoliskolle samanlaista hepreaa kuin tehosteseinä tai integroidut kodinkoneet sisustusratkaisuista piittaamattomalle puoliskolle.
Kolmonen palautti häpeällisesti mieleeni, miten nuorena miehenä syyllistyin YK:n ihmisoikeuksien vastaiseen kidutukseen treffeillä. Valitsin illan ohjelmanumeroksi Titanic-elokuvan sijaan Kalevan kisat (yleisurheilun SM-kilpailut). Kuoliaaksi tylsistyvällä seuralaisellani ei ollut hajuakaan, mistä viskelyssä oli kysymys. Katsottuamme rimpuilua tunnin hän lopulta kysyi: "Onko näissä suomalaisia mukana?" Kysymys oli yhtä oivaltava kuin oma kysymykseni klassisen musiikin konsertissa: "Mistä tuo lautasheppu tietää milloin pitää lämiä?"
Urheiluslangi on miehille helpoin ja turvallisin kielipeli kissanristiäisissä. Harvoin tulee ruodittua tuntemattomien miesten kanssa elämän suuria kysymyksiä, mutta Suomen potkupallojoukkueen pelitaktiikka on elämää suurempi keskustelunaihe.
Kaikilla ihmiskulttuurin osa-alueilla on oma slanginsa ja vaatii vuosien työn, että sen hallitsee edes auttavasti. Suomessa ruumiin- ja henkisen kulttuurin saralla on usein sanasotaa. Urheilukulttuuri ja kulttuurikulttuuri taistelevat samoista veikkausvoittovaroista. Toinen osapuoli tuntuu aina jäävän liian vähälle.
En lähtisi tekemään eroa pikkuhousuissa nahkakuulaa potkiskelevien isojen miesten tai lavalla sukkahousuissa keikistelijöiden välille. Nuorempana tuli kuunneltua rockuskottavien kaverien naljailua urheilun idioottimaisuudesta. Paras vastahyökkäykseni oli, ettei tuo läskin sätkiminenkään lautaa ilmassa rämpyttäen tai keppejä vatkaten kovin järkevältä näytä. Nykyään, kun rokkarin kuulee puhuvan intervallista, se ei enää liity sävelasteikkoon, vaan merkitsee heidän juoksuharjoitteluaan maratonille.
Elokuvassa Housut pois (1997) on riemastuttava kohtaus kulttuurien kohtaamisesta. Elokuvassa eroottista tanssitaidetta harjoitteleva kankea miesjoukko ei opi astumaan samanaikaisesti eteenpäin, mutta kun heitä neuvotaan tekemään paitsioansa, esiintulo onnistuu ongelmitta.
Kirjoittaja on vapaa tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja
