Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
30.11.2007 19:09
Kolumni
Kunniamerkit erottavat eliitin rahvaasta
Tero Karjalainen
Kirjoittajan kolumnit
Taas on se aika vuodesta, jolloin valtio jakaa kunniaa kuin muistutuksena jo menneestä sääty-yhteiskunnasta, jonka jäänteitä erilaiset mitalit, ylennykset ja arvonimet ovat. Kun valtiolla ei ollut antaa palvelijoilleen rahaa, se jakoi henkistä arvoantoa. Myöhempinä aikoina esimerkiksi Neuvostoliitto oli tässä erityisen kyvykäs. Tapa eli kukkeinta kautta brezneviläisen pysähtyneisyyden eli stagnaation aikana. Kukapa ei olisi ostanut kirpputorilta hupimielellä kunniamerkkiä, jossa on Leninin kuva.
Nuorempana sitä luuli, että armeijan ylennyksiä saavat ainoastaan ja vain kaikkein kyvykkäimmät äijät, ne, joiden varassa itsenäinen Suomi elää tai kuolee. Sittemmin olen havainnut, että reservissä korkealle ylenneet ovat usein - eivät aina - oma kunnialle perso kansanosansa, jota tapaa useimmiten poliittisen kentän porvarillisella puolella. Ylennyksiin oikeuttavat päivät täyttyvät kertausharjoitusten lisäksi erilaissa maanpuolustushenkisissä harrastuspiireissä, joita vapaaehtoiseksi maanpuolustukseksi kutsutaan.
Ylennyksiä kuppaava ihmistyyppi tuntuu olevan hanakka myös erilaisille arvonimille tai ainakin viireille. Heitä löytyy niin yliopiston hallinnosta kuin liike-elämästä (keskijohdon yläpuolelta). Lajin ihmisiä on pesiytynyt myös Jyväskylän kunnallispolitiikkaan, joita kaltaisensa sinne äänestävät. Heitä voi tavata herrakerhoissa, muun muassa Jyväskylän Klubilla, paitsi jos sattuu olemaan nainen. Akoilla kun ei ole Klubille asiaa, paitsi tarjoilijoilla. Kravattikaulojen piireissä laitetaan neuvoksen ja kunniatohtorin paperit vetämään leijonaveljen puolesta.
Muistellaanpa, mitenTuntemattomassa sotilaan velikullat, Lehto, Lahtinen ja Määttä, suhtautuivat saamiinsa urhoollisuusmitaleihin: Lehto heitti mitalin jalkoihinsa ja siihen se jäi. Lahtinen: "meinaakos ne lahjoo mun kirjavilla kankaanpalasilla. En minä tämmösen takia tapa ketään. Enkä me tapettavaksi." "Määttä halveksi tosissaan mitaliaan." Konekiväärimies kiinnitti sen reppuunsa, josta se katosi johonkin.
Tänäkin itsenäisyyspäivänä moni pokkaa kunniamerkin. Kaikki ovat varmasti mitalinsa työllään ansainneet, siitä saajille vilpittömät onnittelut. En minä työtänne tahdo moittia vaan sitä, että huomionosoituksilla valtioeliitti tulee jakaneeksi yhteiskuntaa palvelevat tehtävät arvokkaisiin ja vähäpätöisempiin.
Arvomerkkien keskinäinen hierarkia on määritelty tarkkaan. Esimerkiksi Suomen Valkoisen Ruusun eri tason komentajamerkit ja suurristit ovat kaikki arvokkaampia kuin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali. Vilkaisu listaan kunniamerkkien saajista osoittaa, että ensin mainittuja saavat laamannit, professorit, rehtorit ja kansliapäälliköt. Mitaleita myönnetään alakastin perushoitajille, toimistosihteereille ja autoilijoille. Ei tunnu 2000-luvulta, vaan lähinnä groteskilta. Tosin veikkaan, että näin ovat asiat vielä ensi vuosituhannellakin.
tero.karjalainen@
keskisuomalainen.fi
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen kulttuuritoimittaja.
