Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
12.03.2010 17:08
Kolumni
Kylän ainut radio
Anita Kärki
Kirjoittajan kolumnit
Nykyään on tapana kysyä vähemmästäkin ripsauksesta "missä olit, kun 'se ja se' tapahtui?". Tänään on aiheellista kysyä sodan eläneiltä vanhemmalta väeltä, missä olit, kun sota loppui 13.3. 1940. Se päivä on varmasti jäänyt mieleen.
Oma äitini oli tuolloin melkein 16-vuotias. Hänen kyseisen päivän tehtävänsä oli tärkeä - tärkeämpi kuin hän aamulla arvasikaan. Hänen nimittäin piti hiihtää kymmenen kilometrin matka juna-asemalle hakemaan kaupungista lähetettyä radion akkua. Radio oli kylän ainut ja seuraavaksi lähin oli asemalla.
UUTINEN rauhasta oli jo tiedossa asemalla ja sen yhteydessä olleessa kaupassa. Kaupan neitiä uutinen alueluovutuksista järkytti ja itketti suuresti.
Kuulumiset vaihdettuaan äiti sai junan tuoman akkunsa ja lähti hiihtämään takaisin roikottaen kädessään viisi kiloa painanutta, arvokasta taakkaansa. Hiihtokeli reen jäljissä oli mainion aurinkoinen, eikä akun painokaan kuulemma häirinnyt.
Matkan varrella hän kertoi jokaiselle näkemälleen kyläläiselle, että rauha on tehty ja nyt on odotettu akkukin ladattu, tulkaa illalla kuuntelemaan uutisia ja levittäkää sanaa muillekin.
Näin tapahtui ja vastaladatun radion ääreen saapui illalla kymmeniä kyläläisiä. Se oli ollut tuttu näky koko sodan ajan, mutta erityisesti nyt uutiset keräsivät tuvan täydeltä väkeä.
Uutisten saaminen rintamalta oli vaikeaa, sillä sanomalehti ilmestyi kolmesti viikossa, eikä lehdissäkään oikein voinut kertoa sotatapahtumien oikeaa laitaa.
RADIOTA kuuntelemaan tulleet kyläläiset ottivat uutisen rauhasta vastaan samalla helpottuneina ja surullisina. Riemua miesten ja poikien kotiinpääsystä himmensi maa-alueiden luovuttaminen. Se tuntui pahalta jokaisesta, mutta ankeimmalta kotinsa menettäneistä karjalaisista.
Kylän koulu oli lakkautettu talvisodan ajaksi, sillä koululle oli majoitettu useita suurperheitä. Jokaisessa vähänkin isommassa talossa oli siirtolaisia evakossa. Osa rajanpinnasta sotaa pakoon lähteneistä ja kylälle sijoitetuista evakoista pääsi takaisin kotiinsa, osa joutui kotiutumaan muualle Suomeen.
VÄHITELLEN yksi toisensa jälkeen väsyneet kylän miehet ja pojat palasivat koteihinsa. Suuret tulojuhlat eivät siihen tilanteeseen sopineet.
Heidän lähtönsä syksyllä oli ollut toisenlainen.
Päivällä poliisi oli käynyt jakamassa laput sotaan määrätyille miehille. Koko kylä kerääntyi saattamaan poikiaan, jotka pimeässä illassa aloittivat marssien matkansa kohti tuntematonta määränpäätä.
Saattajien silmät kostuivat, kun vakavat ja vastuunsa painavuuden tunteneet sotaan lähtijät lauloivat marssiessaan: "Elon mainingit korkeina käyvät". Miesten oli määrä marssia kuudentoista kilometrin matka seuraavaan kylään, josta heidät haettaisiin kaupunkiin ja sieltä matka jatkuisi junalla.
Heistäkään kaikki eivät päässeet palaamaan kotiinsa seuraavana keväänä.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
