Kolumni
Lautalla yli Alppien
Eija Juutilainen
Kirjoittajan kolumnit
Navigaattorista on tietysti hyötyä monessa kinkkisessä paikassa, mutta voi sen kustannuksella olla hauskaakin. Yksi, hersyvät naurut aikaan saanut tilanne sattui automatkallamme Sveitsissä Alppeja ylittäessämme.
Nähtävyystieksi mainostettu tie numero 19 välillä Chur-Brig oli maineensa veroinen kuten todennäköisesti kaikki muutkin Alppeja ylittävät tiet olisivat. Noin 3000 metriin nousevan tien varrella oli useita huikaisevia maisemia, mutta ne nähdäkseen olisi pitänyt ajaa kapeita, tietyön alla olevia serpentiiniteitä kesärenkailla.
Korkeapaikankammoisen onneksi navigaattori neuvoi myös armeliaamman reitin, josta emme etukäteen tienneet mitään.
SIINÄ AJAESSAMME navigaattori sanoi yhtäkkiä reippaalla äänellä: Käänny tiukasti vasempaan ja aja lautalle.
Lautalle! Katsoimme toisiimme ja purskahdimme nauramaan. Nyt oli navigaattori seonnut lopullisesti. Lautalle! Silmä kun ei nähnyt kuin loputtomasti lumihuippuisia vuoria.
Käännyimme käskystä tiukasti vasempaan ja ajoimme suoraan asemalaiturille! Mitä ihmettä! Juna! Lautta osoittautuikin junaksi. Kyseessä oli autojuna, ei henkilöjuna.
Paikka, jolle ajoimme oli Realp ja juna vei meidät Oberwaldiin Furkan tunnelin kautta. Matka on 15,4 kilometriä, ja se kesti noin 20 minuuttia. Kartalta katsottuna tunneli korvasi melkoisen serpentiinireitin yli 2000 metrin korkeudella.
AUTO AJETTIIN avonaiselle lavalle, jossa oli avonaiset reunat ja katto. Autosta ei saanut nousta pois. Vaunussa köröttely olisi ollut mitä hauskinta maisema-ajelua, mutta matka tehtiin pimeässä tunnelissa.
Tunnelma oli jännittävä, kokemus erilainen. Autojunaan mahtui kymmeniä autoja, siihen ajoi samalla tavoin bussit ja rekat sekä moottoripyörät.
Autojuna liikennöi rataa säännöllisesti. Odotusaikaa oli puolisen tuntia, sillä juuri kun ajoimme laiturille, edellinen juna lähti.
Tunneli säästää bensaa, aikaa ja hermoja, mutta jättää kauniit maisemat näkemättä. Autojunayhteyttä ei ole tarkoitettu pelkästään turisteille, vaan sitä hyödyntävät myös paikalliset. Varsinkin talvella autojuna on hyödyllinen.
Tunnelista päästyämme tutkimme Sveitsin karttaa huolellisemmin. Huomasimme, että autojuna lyhentää Alppien ylittämistä monessa muussakin kohdassa.