Löytyykö Roy Keane -asenne?

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 19.05.2010 22:39

Kirjoittajan kolumnit

Olen lukenut tällä MM-kisakomennuksella yhdestä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, Roy Keanesta, kirjoitettua elämänkertaa.

Samalla saan vaihteeksi jotain muuta ajateltavaa kuin Leijonien ketjukoostumukset tai ylivoimapelin noutokuviot. Eikä Suomen helteessä beach volley -kentällä ilakoivien kavereiden juttujakaan jaksa Kölnin koleudessa kovin kauaa kuunnella.

Mutta eipä vie futarin elämänkertakaan aina ajatuksia pois MM-kiekosta. Pikemminkin Irlannin ja Manchester Unitedin keskikenttämies siirtyy unissani vaahtoamaan Leijonien pukukoppiin.

KEANE KERTOO, kuinka hän otti hatkat Irlannin MM-ryhmästä vuonna 2002. Joukkue oli valmistautumassa ensimmäisiin arvokisoihinsa kahdeksaan vuoteen, mutta kapteenin mielestä tekeminen ei ollut tarpeeksi kunnianhimoista.

Iloinen Irlanti. Sympaattinen pikkumaa. Otetaan alkulohkossa yksi pakollinen yllätysvoitto ja kaikki ovat tyytyväisiä. Sitten kun jatkopeleissä vastaan tulee joku kova tekijä, me putoamme. Mutta palaamme kotiin juhlittuina sankareina.

Keane ruoskii omiaan. Hänen mukaansa joukkue oli jo lähtökohtaisesti mukana väärällä asenteella. Sen pitäisi tavoitella maailmanmestaruutta siinä missä muidenkin. Jatkopaikka ei ole saavutus eikä mikään.

Jotkut ovat lampaita, jotkut leijonia.

Ja silloin kun tavoitellaan maksimaalista menestystä, ei tehdä kompromisseja. Irlanti olisi Keanen mukaan tarvinnut parhaat mahdolliset hotellit, harjoituskentät ja muut olosuhteet. Kun niitä ei pystytty tarjoamaan, kapteeni koki sen luovuttamisena. Ammattimaisuuden puutteena.

NÄKÖKULMA ON mielenkiintoinen. Ja liitettävissä suoraan jääkiekon MM-kisoihin.

Noudattaako täällä yksikään ryhmä Keanen oppeja? Onko kukaan valmis kääntämään jokaista kiveä maailmanmestaruuden eteen?

USA:n pelaajat viettävät lomaa puolisoidensa kanssa, Kanada vetelee alkulohkon puolivaloilla. Venäjä saa toki parhaat pelaajansa mukaan, mutta saako se heitä kuriin? Ei ainakaan tähän mennessä.

Tanska ja Saksa ovat puolestaan kuin Keanen hylkäämä Irlanti. Ne eivät tule kisoihin taistelemaan mestaruudesta, vaan ottamaan yllätyslohkon alkulohkossa.

Entäs muut sitten? Minkä joukkueen suorituksista huokuu totaalinen sitoutuminen, intohimo ja määrätietoisuus? Ei oikein minkään.

Toki täällä pelataan tosissaan, en minä sitä väitä. Mutta pelataanko ylitosissaan? Niin, että kompromisseja ei tehdä eikä vankeja oteta? Ei pelata.

TÄNÄÄN KAIKKI voi muuttua.

Suurmaat ovat koko ajan tienneet turnauksen logiikan ja toimineet sen mukaisesti. Alkulohkoissa ei kannata käyttää liikaa energiaa, vaan tärkeintä on valmistautua puolivälieriin. MM-menestystä ei ratkaista kahden ensimmäisen viikon, vaan neljän viimeisen kisapäivän aikana.

Jukka Jalonen peräänkuulutti kuolemanottelun aattona omiltaan viisautta. Pelisuunnitelman mukaista järkikiekkoa, jossa pysytään pois jäähypenkiltä.

Itse kaipaisin myös tiettyä alkukantaisuutta, raivoakin. Sellaista tunnetta, joka välittyi Leo Komarovin tuuletuksesta miehen osuman jälkeen USA-ottelussa.

Sillä jo Roy Keanen asenteella pääsee urheilussa pitkälle. Kunhan ei karkaa rivistä kesken turnauksen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.