Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
22.07.2010 20:09
Kolumni
Lukeminen ei kannata aina
Timo J. Tuikka
Kirjoittajan kolumnit
Keksi mulle järkevää tekemistä!, vaadin lapsena äidiltä, joka oli minut tähän järjettömään maailmaan punnannut. "Tee läksyt", kuului vastaus, joka vakuutti, ettei äiti ollut kehillä jälkiteollisen yhteiskunnan vaatimuksista. Miksi päntätä yhteyttämistä, kun saattoi mennä pomputtelemaan pihalle jalkapallolla sataan ja pelata Rossin kanssa Brasiliaa vastaan. Vaikken paljon tiennyt, sen tajusin, että tulevaisuus on epävarma ja sattuman puolesta ei kannata rehkiä. Aloin downshiftaajaksi 9-vuotiaana.
Lapsen intuitio kuiski, ettei läksynluku tee autuaaksi. Kylähulluistakin puhuttiin, että ne ovat "lukeneet vähän liikaa". Vuosisatainen kokemus osoitti sormella, ettei lukeminen tehnyt viisaaksi, vaan hulluksi.
Kiusauksen käydessä liian suureksi, aloin lukea salaa ja etsin aamulla peilistä alkuhulluuden merkkejä. Lapsena kalloon hakatut opetukset muistaa parhaiten. Koulusta jäi unohtumattomasti mieleen, että intialaisia on 700 miljoonaa ja Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kulmakivi on YYA-sopimus. Myös äidin opetukset ovat syöpyneet mieleen.
Kuulin tuhansia kertoja, kuinka "sisällä ei saa pelata" ja että "verkkareissa et mene kouluun". Todisteena äitien viisaudesta löin vastikään sisällä pelatessani koristelampun pirstaleiksi.
Edellissukupolvi ajatteli, että kouluttautumisella ja ahkeruudella voi nostattaa sosiaalis-ekonomista asemaa, ja että se on tärkeää.
Epävarmuuden aikana kasvaneilla on yleistynyt alkukristillinen teoria, että elämä on niin lyhyt, ettei maanpäällisen aseman parantamiseksi kannata turhia ponnistella. Onni ei ole kukkarossa.
Jotenkin aikuisten työelämän vaatimuksissa olisi kuitenkin rimpuiltava.
Katsellessani opiskeluaikana ystäväpiirini tyhjännaurajia tiesin, ettei elämällä ollut meille mitään järkevää suunnitelmaa. Kuokka katoaisi suohon, metsät ja hevoset jäisivät hakkaamatta ja pirtit pystyttämättä.
Alitajuisesti ymmärsimme, että ainoa tapa selviytyä työelämässä olisi jatkaa tyhjän hörinää soveltuvissa medioissa ja laitoksissa.
Vaarini tapaa sanoa: "Sie se et sunkhan koskhan oikeishiin töihin mene".
Monen uuden työn tekijän identiteetti on kovilla, kun ei pysty määrittelemään työnkuvaansa. Ikätoverieni avautumisten perusteella vallalla on myös vahva kokemus siitä, että on täysin väärällä alalla.
Elin itsekin kolmikymppiseksi lapsen uskossa, että jonain päivänä ilmestyisi nurkan takaa mies posetiivin ja marakatin kanssa ja sanoisi: "kas tässä sinulle järkevää tekemistä". Järkevän tekemisen sijaan järkevän tekemisen etsijöitä pukkaa joka kulmalta.
Iltapäivälehtien opetusten mukaan itselleen pitää asettaa päämääriä.
Niinpä kaksi vuotta sitten asetin itselleni kaksi päämäärää; kasvan ihmisenä 10 cm ja alan käyttää itsenäistymiseni voitonmerkiksi verkkareita koulussa. Kaikkea ei voi elämässä saavuttaa, mutta toisen kumminkin.
Kirjoittaja on Suomen poliittisen historian tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.
