Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
30.08.2011 20:35
Kolumni
Luottamuksen vallankumous
Raisa Jäntti
Kirjoittajan kolumnit
Kun ihminen lähtee matkalle, hän saa kuulla varoituksia. Siellä on taskuvarkaita! Älä mene taksiin ennen kuin tiedät, että se on laillinen! Älä luota kehenkään! Tämä tuo mieleen toisen varoitusten listan, jonka me kaikki osaamme ulkoa. Se menee näin: älä paljasta itsestäsi liikaa Facebookissa; älä luota nimimerkkeihin; varo viruksia, troijalaisia, rahankalastelua ja identiteettivarkauksia.
Ei ole väliä, matkustammeko fyysisesti paikasta toiseen vai tapaammeko uusia ihmisiä internetissä. Riskit ovat aina samat. Meidän ei pidä luottaa toisiimme, koska toinen on aina potentiaalinen rikollinen.
TIETYSTI KANNATTAA pitää järki päässä, mutta järkevyys on eri asia kuin jokaisen vieraan ihmisen luokitteleminen rosvoksi ja ryöväriksi. Jatkuva epäileminen on väsyttävää. Se pakottaa meidät erakoiksi maailmassa, jossa toistemme kohtaaminen olisi helpompaa kuin koskaan. Onneksi epäluuloihin kyllästyneitä on paljon. Netissä kytee luottamuksen vallankumous.
Viime syksynä tutustuin Postcrossingiin. Se on netissä järjestäytynyt yhteisö, jonka jäsenet lähettelevät toisilleen postikortteja. Vuodessa olen saanut sata korttia eri puolilta maailmaa. Korttien saaminen eri-ikäisiltä, erilaisilta ihmisiltä tuo arkeen ripauksen iloa. Käsinkirjoitetut kortit tuovat ihmisen tietokoneruutua lähemmäs. Postikorttien vaihtaminen on hyvä keino palauttaa luottamusta tuntemattomiin.
JA KUN USKALTAA luottaa, asiat alkavat rullata omalla painollaan. Tänä kesänä tuntui jo luonnolliselta lähteä sohvasurffaamaan. Maailmanlaajuisen Couch Surfing -yhteisön jäsenet tarjoavat sohvaansa matkalaisten yösijaksi (ja tällaisia yhteisöjä on netissä useampia). Matkasuunnitelmaa tehdessään voi ottaa yhteyttä paikallisiin jäseniin ja kysyä, mahtuisiko heille yöksi.
Niinpä heräsin eräänä aamuna saksalaisessa perheessä, jonka kolmivuotias poika opetti minua puhumaan saksaa. Tajusin, miten arvokas kokemus ihmisiin luottaminen on.
Viikossa pääsin tutustumaan neljän majoittajan elämään. Yhden kanssa käytiin syömässä perinteisiä vohveleita, toisen kanssa autettiin vesivahinkoja kärsinyttä taidegalleriaa pelastamaan teoksia ylempiin kerroksiin. Oli luonnollista jakaa ruoka, asunto ja ajatukset parin päivän ajan.
SEN SIJAAN, että minua olisi varoitettu kaikesta, sain hyviä neuvoja junalippujen ostamiseen ja nähtävyyksien valintaan. Sain syödä tavallisten ihmisten tavallista arkiruokaa. Ja pian oli selvää, että meitä yhdistävät yllättävät asiat: eräskin keski-ikäinen saksalaismies muisteli jyväskyläläistä tyttöystäväänsä, jonka tapasi 18-vuotiaana. Mies osaa edelleen kaivata keskiyön aurinkoa ja sanoa "minä rakastan sinua".
