Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 18.03.2010 18:02
Kolumni

Maailman nopein Heikki ja Jukkien vallankumous

Aina yhtä mielenkiintoinen formulakausi otti ja pyörähti käyntiin männä viikonloppuna, mukana myös maailman nopein Heikki. Siis tässä tapauksessa Kovalainen. Tosin palstanpitäjä aavistelee, että kollega Kärki on vieläkin sähäkämpää sorttia.

Formuloihin liittyy muuan mielenkiintoinen, ehkä jopa mediamaailmaa kuohuttava kysymys. MTV3:han siirsi suorat formulalähetykset maksulliselle Max-kanavalle jokunen vuosi sitten.

VUODEN 2008 helmikuussa koko valtakunta pakkodigitalisoitiin viimeisiäkin kaapeli-tv-talouksia myöten. Tapojensa mukaisesti palstanpitäjä kuului viimeisiin mohikaaneihin ja hankki digiboksin vasta, kun tv:sta näkyi ilman sitä ainoastaan lumisadetta.

Digiboksin hän hankki tuolloin kytkykauppana. Kahden vuoden sopimus PlusTV-paketista ja kylkiäisiksi boksi. Palstanpitäjä uskoo, että moni muukin kansalainen on hankkinut laatikkonsa samalla keinolla. Se kaksi vuotta on täynnä, kanavapakettisopimuksen voisi sanoa irti.

Samaan aikaan formularinkuloita kiertää suomalaisista enää maailman nopein Heikki. Palstanpitäjä ei tilannut kanavapakettia formuloiden vuoksi, mutta moni muu on saattanut niin tehdä. Irtisanotaanko noita sopimuksia nyt torpassa jos toisessakin, kun suomalaiskuskeja ei nähdä äfykkösten voittotaisteluissa?

KOVALAINEN MUUTEN teki Bahrainin gp:n jälkimainingeissa mielenkiintoisen ehdotuksen. Uutistoimisto Bloombergin mukaan hän oli todennut Lotuksen tallipäällikkö Tony Fernandesille, että F1-kisoissa käytetyt siniset liput voitaisiin poistaa sääntövalikoimasta. Sininen lippu tarkoittaa siis sitä, että kierroksella ohitettavan pitää antaa suosiolla tietä takaa tulevalle.

Kovalainen ohjasti Lotuksensa sijalle 15., kaksi kierrosta voittaja Fernando Alonsoa perässä. Palstanpitäjällä on vissi aavistus siitä, että Kovalainen on niin sanotusti ukottanut tallipäällikkö Fernandesia. Ja Tony-rukka riensi heti kertomaan tästä mullistavasta sääntöuudistusehdotuksesta kansainväliselle medialle.

Tallipäällikön hissi kulkee näköjään yhtä livakkaa vauhtia kuin hänen autonsa…

JATKETAAN SOHVALLA lojumista ja munien raapimista eli formuloista jääkiekon pariin. JYPhän pestasi parisen viikkoa sitten paluumuuttaja Jukka Holtarin seuran pelaajakoordinaattoriksi. Seuran toimitusjohtaja ja pääomistajahan on tunnetusti Jukka Seppänen ja farmijoukkue D Teamin päävalmentajana tekee erinomaista työtä Jukka Ahvenjärvi.

Hullun urheilun saamien tietojen mukaan "epä-Jukkien" asema JYPin johtavilla paikoilla on käymässä tukalaksi. Saattaakin olla, että pudotuspelien alkaessa hurrikaanipaitojen päävalmentajana häärii Jukka Dufva apunaan Jukka Aho ja Jukka-Pekka Siekkinen. Seuran markkinointia johtaa Jukka Tyni.

Koska pudotuspelit ovat tiivis ja sähäkkä rypistys, saattaa joillakin pelaajilla esiintyä nukkumisvaikeuksia. Silloin huudetaan hätiin uni-Jukka. Jos kaukalossa tulee hässäkkää, hyppää laatikkoon pahamaineinen Jörö-Jukka.

Ja mitä uransa päättävään Sinuhe Wallinheimoon tulee, ehkä Jukka Wallinheimolle olisi vielä tarjottu jatkosopimusta…

Kirjoittaja on toimittaja ja Keskisuomalaisen kolumnisti.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kolumnit