Kolumni
Menossa on poliittisen päättäjän markkinat
Riitta Hildén
Kirjoittajan kolumnit
Vuosikausiin rahoitusmarkkinoilla ei haluttu poliittisia päättäjiä edes hajuetäisyyden päähän. Nyt poliitikot ovat ratkaisijoita, kun rahoitusmarkkinakriisejä hoidetaan eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi odotetusti uudella veroalella höystetyn roskapankkipaketin. Euroopassa ovat poliitikot saaneet kunnian pelastaa runsaassa viikossa ainakin viisi pankkia ja lisää odotetaan.
Yhä useampi maa, viimeksi Saksa, on antanut täystakuun pankeissa oleville yksityishenkilöiden talletuksille ja moni maa, maanantaina Ruotsi, on korottanut talletusturvaa. Näiden päätösten tavoitteena on rauhoittaa yleisö, jottei se ala jonottaa talletuksiaan ulos hyvin mahdollisten uusien pankkiongelmien myötä. Valitettavasti päätökset myös räväyttävät maittaiset talletusturvaerot niin suuriksi, että kisan lopputulos voi olla täysturvan lupaaminen maassa kuin maassa.
Se on ainakin vielä halpaa peruspankkitukea, mutta olojen joskus normalisoituessa päätösten purkaminen voi olla vaikeaa ja silloin kotitalouksien säästämisen lopputulos voi olla niiden itsensä kannalta onneton. Pankkitalletukselle kun maksetaan vain sen verran korkoa, että pankki voi sillä rahalla tienata.
SUURTEN EU-MAIDEN johtajat kokoontuivat viikonvaihteessa pohtimaan rahoitusmarkkinoiden ongelmia, mutta pankkipelastus jäi ymmärrettävästi kansalliseksi asiaksi. Ei se muuta voi ollakaan niin kauan kuin verotusoikeus on kansallinen.
Toinen keskeinen toimija kriisissä ovat tietenkin keskuspankki, jotka ovat jatkaneet likviditeetin pumppaamista markkinoille, sillä pankkien keskinäisillä lyhyen rahan markkinoilla epäluottamus jatkuu ja korot ovat kovat. Euroopan keskuspankin johto jo puolittain lupasi ohjauskorkonsa alennuksen.
Marraskuulle onkin jo markkinoilla hinnoiteltu täysin ohjauskoron lasku neljään prosenttiin ja koron ennakoidaan olevan kolmessa prosentissa vuoden päästä. Jatkuva epäluottamus pitää huolta siitä, että 12 kuukauden euribor on kaukana niistä tasoista. Kun pankkimarginaalitkin - eli pankin itselleen ottama osuus - nyt nousevat, laina-asiakkaille ei suurta korkohelpotusta ole pikaisesti luvassa.
Yhdysvaltain tuoreet talousluvut ovat olleet ikäviä, mutta kun perjantaina julkistettu työpaikkojen menetys syyskuussa oli vain odotettua suurempi mutta ei täydellisen kamala luku, markkinoilla jopa hetki hengähdettiin helpotuksesta. Tänä vuonna Yhdysvalloissa on menetetty yhteensä noin 760 000 työpaikkaa, joka kuukausi on työpaikkakyselyn tulos ollut miinuksella. Toisesta kyselystä saatava työttömyysaste on kuitenkin edelleen 6,1 prosenttia, osa on lähtenyt työmarkkinoilta.
TYÖTTÖMYYS ON useissa euromaissakin kääntynyt nousuun ja talousennusteita korjataan nyt koko ajan alaspäin. Tämä vuosi on jo suurelta osin korjailtu, nyt alennetaan tuoreimpiakin ensi vuoden ennusteita. Yhdysvaltain nousu ei ala vielä pitkään aikaan, joskaan sen talous ei välttämättä myöskään sukella kovin rajusti, vaikka juuri nyt luvut ovat rumia. Sen sijaan euroalueella taantumavaihetta eletään jo isoista maista Saksassa, Ranskassa ja todennäköisesti Espanjassakin ja EU:ssa lisäksi Britanniassa.
Suomen suurista kauppakumppaneista kasvaa nyt vain Venäjä. Sielläkin markkinamyllerrys on nostanut korkoja sen verran karusti, että ennustajat viimein uskovat sen tuntuvan myös reaalitaloudessa ja ensi vuoden kasvulukua korjataan jo kuuteen prosenttiin tai vähän alle.
Kirjoittaja on taloustoimittaja.
TIISTAI
Tilastot: USA:n ABC-kuluttajaluottamusindeksi. Yhtiökokoukset: Ruukki Groupin ylimääräinen yhtiökokous.
KESKIVIIKKO
Tilastot: tuotannon suhdannekuvaaja, Euroalueen bruttokansantuote, USA:n vireillä olevat asuntokaupat.
TORSTAI
Tilastot: USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset. Englannin keskuspankin korkopäätös.
PERJANTAI
Tilastot: kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto, rakennuskustannusindeksi, teollisuuden uudet tilaukset, ulkomaankaupan ennakkotiedot, USA:n kauppatase.