Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
05.03.2010 17:01
Kolumni
Mitä meistä isona tulee?
Mikko Kuustonen
Illallispöytä Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Vastapäätäni istuu harmaapäinen ruotsalaiskirjailija Henning Mankell puolisonsa kanssa. He ovat asuneet tässä eteläisen Afrikan kolkassa pitkiä jaksoja ja ovat eteläisen tähtitaivaan alla kuin kotonaan.
Olen lukenut pinon Mankellin dekkareita ja tiedän miehen tarkaksi havainnoijaksi. Kysyn häneltä, mistä pysyvä muutos parempaan voisi täällä alkaa. Mankell vastaa kirjailijan tavoin kertomuksella: "Kävelin naapurikorttelissa ja näin, kuinka kaksi lihaksikasta paikallista miestä tarttui yhdessä suureen viljasäkkiin. Otteista näki, että taakka oli painava. He nostivat säkin naisen pään päälle ja tämä jatkoi matkaansa".
Mankell ei selittele vaan johtaa tarinallaan ajatukset olennaiseen: tasa-arvo tai sen puuttuminen näkyy arjessa ja teoissa. Muutosta ei luoda kabineteissa. Vaikka lainsäädäntö on keskeinen osa pyrkimyksessä oikeudenmukaisuuteen, on vielä tärkeämpää tunnistaa asenteiden häpeällinen takapajuisuus - ja tehdä muutos.
Kyse ei ole myöskään mustasta maanosasta tai kaukaisista ongelmista vaan meistä. Ei ole erikseen auttajia ja autettavia - on vain ihmisiä. Rotuja ei ole olemassa.
Tiedämme myös, että tehokkain oppiminen perustuu vuorovaikutukseen, jossa molemmat jakavat ja kuuntelevat. Kuinka siis voimme samaan aikaan olla valtaistuimelta tuomitsemassa miehisiä kulttuureita keskiaikaisiksi ja antaa toisaalta naispappeuden vastustajien mellastaa kansankirkossamme? Sokeita pisteitä löytyy yhtälailla muiltakin työmarkkinoilta, mutta hidas ja hyvinvoinnin pöhöttämä kirkkomme tarvitsee vallankumouksen voidakseen vielä joskus toimia uskottavasti ihmisoikeuskysymyksissä.
BANGLADESHILÄINEN taloustieteilijä Mohammed Yunus teki aikanaan yksinkertaisen testin ja jakoi kymmenen taalan lainoja omasta kukkarostaan köyhille naisryhmille. Takuuksi riitti suunnitelma elinkeinon luomisesta ja takaisinmaksusuunnitelma.
Hän huomasi, että nämä köyhistä köyhimmät naiset maksoivat aina velkansa takaisin ja muuttivat määrätietoisuudellaan nopeasti omaa, perheensä ja yhteisönsä elämää. Mallista kasvoi eräs kestävän kehityksen mielenkiintoisimpia suuntauksia - nyt pienluotot ovat keskeinen osa pitkäjänteistä työtä kehitysmaissa.
Olen nähnyt lukuisia luovia ja innostavia ryhmiä, joiden myötä elämänlaatu kokee mullistuksen. Naisten maissimyllyn tai possutarhan tuotolla kylään saadaan kaivo, lapset säästyvät pitkiltä vedenhakumatkoilta ja pääsevät kouluun. Koulutettu nainen puolestaan synnyttää aina vähemmän lapsia… Ja niin meillä on toimiva esimerkkiyhtälö, joka on ratkaisevan tärkeä myös oman tulevaisuutemme kannalta.
Uskon lujasti, että oikeudenmukaisemman maailman puolesta kannattaa taistella kotona ja ulkona. Lähellä ja kaukana. Voimme itsekin paremmin pyrkiessämme tekemään hyvää.
Sankareita ei kaivata vaan arkista rohkeutta. Surullisimpia ovat ne kyyniset valittajat, jotka eivät enää kykene katsomaan peiliin - heistä tulee isona katkeria vanhuksia.
Loistavaa Naisten Päivää!
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen väärä päätoimittaja.
