Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 24.07.2009 23:57
Kolumni

Moniarvoinen Jyväskylä hyväksyy myös rallin vastustajat

Suomi on tunnetusti yhden totuuden maa. Valtakunnan tasolle mahtuu kerrallaan yksi näkemys niin turvallisuuspolitiikasta, maataloustuista kuin vaikkapa sopivasta opiskelutahdista.

Maakuntien Suomen tasolla yksi totuus vallitsee usein tapahtumista, jotka markkinoidaan meille alueen kilpailukyvyn kannalta välttämättöminä. Jyväskylän seudulla tuo tapahtuma on ensi viikonloppuna ajettava MM-ralli.

On vaikea vastustaa rationaalista argumenttia, jonka mukaan ralli tuo seudulle niin paljon rahaa, ettei sitä saa vastustaa. Jos taloudellinen hyöty on ensisijaista, väitettä on mahdoton kumota.

Siitä huolimatta hyvin monet vastustavat vuodesta toiseen Jyväskylän MM-rallia niin kaupungissa kuin sitä ympäröivässä maakunnassakin. Sillä myös rallin vastustamiselle on useita rationaalisia syitä.

Jonkun mielestä maailmaa kiertävä bensantuhlaussirkus on ekologisesti kestämätön. Toinen muistuttaa, ettei rallissa ole pohjimmiltaan kyse urheilusta vaan suurten auto- ja öljy-yhtiöiden mainonnasta.

Kolmannen mielestä ralli aiheuttaa sietämättömät ruuhkat niin maanteille kuin kaupunkiin. Eikä poliisilla ole koskaan tarpeeksi resursseja, jotta ruuhkatörppöilyyn voisi tehokkaasti puuttua.

Neljäs - kaupungin keskustassa asuva - haistaa rallikansan tulon lämpimän virtsan tuulahduksena rappukäytävässään. Ovisyvennys on idiootin vessa. Ja kun ralliviikonloppuna kaupungissa on poikkeuksellisen paljon juhlijoita, joukkoon mahtuu myös poikkeuksellisen paljon idiootteja: tappeluita, lasinsiruja ja härskejä ehdotuksia ohikulkeville naisille.

Kaikilla näillä argumenteilla voi käydä keskustelua rallin hyvistä ja huonoista puolista siinä kuin sen taloudellisella vaikutuksellakin. Jos Jyväskylä on aidosti moniarvoinen kaupunki, noita argumentteja ja niiden esittäjiä kuunnellaan. Sillä seudun tulevaisuus ja hyvinvointi ovat tärkeitä myös heille.

Lauantaina 1.8. tietty osa rallin vastustajista valtaa jälleen keskustasta kadunpätkän omille juhlilleen. Odotettavissa on, että jotkut autoilijat tööttäilevät ja huutelevat valtaajille törkeyksiä. Demonstraatio kun pidentää heidän ajomatkaansa kenties useilla minuuteilla.

Ennen kiroilua kannattaa miettiä, kuinka monta kadunpätkää - ja mökkitietä, maantietä, puistoa, parkkipaikkaa ja lenkkipolkua - ralliautot ja remuava rallikansa valtaavat neljäksi kokonaiseksi päiväksi ja yöksi. Sen rinnalla liikenteen katkaisemisen yhdeltä kadulta muutamaksi tunniksi ei pitäisi vaivata ketään.

Minä en osallistu kadunvaltaukseen, vaikka Jyväskylän MM-rallia vastustankin. Pakenen mieluummin paikkakunnalta rauhalliseen ja turvalliseen Helsinkiin.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja. Kuva on vuodelta 1984.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa

Kolumnit