Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
19.10.2008 20:30
Kolumni
Naistenlehtien tavoittamaton taivas
Marjatta Hietaniemi
Kirjoittajan kolumnit
Naistenlehdet pursuavat toinen toistaan hehkeämpiä syysvaatteita. Niitä tekisi mieli kokeilla. Niin kauan, kunnes katsoo hintalappuja.
Jos mekko tosiaan maksaa 1 700 euroa, voi ainakin meikäläinen, jonka on vaikea selvitä kuukauden laskuista, unohtaa moisen ihanuuden. Juttujen mukaan jotkut naiset ostavat tuonhintaisia vaatteita tuosta vaan, sen suurempia harkitsematta. Terve itsekkyys kuulemma on hyvästä ja sitäkös naistenlehdet ja vaateputiikit ruokkivat.
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Muistan 1950-luvun lehtien säästäväisyysjutut ja kauhistelun, joka aiheutui amerikkalaisäidin lämmitettyä sähköuunin pelkästään pientä mustikkaleivosta varten. Mihin tuonkaltainen säästäväisyyskasvatus on naistenlehdistä hävinnyt? Sähkölaskun nousun aikana sille olisi taas käyttöä.
Yleisemminkin, milloin muutos suomalaisissa naistenlehdissä kohti kerskakulutusyhteiskuntaa alkoi? Sen voi ilmaista aika tarkasti. Vuoden 1986 keväällä alkoi ilmestyä aikakauslehti Gloria, jonka sivuilla meitä naisia opetettiin miltei rautalangasta vääntäen, miten pitää elää (lue: kuluttaa), jotta olet hieno nainen. Ensimmäisessä numerossa annettiin ohjeita, millaisia (kelim-)mattoja tuli käyttää, kuinka pukea itsensä ja lapsensa, mitä syödä ja mitä viiniä juoda. Tällainen ohjailevuus oli aivan uutta Suomessa, mutta sopi kieltämättä hyvin ajan juppihenkeen.
Hämmästyttävää on kuitenkin, ettei Glorian kannatus laskenut pahimpinakaan lamavuosina. Se oli kuin kaksinkertainen vessapaperi, jota oli totuttu käyttämään. Huonompaan ei voinut siirtyä. Naistenlehtien kanssa on käynyt samoin kuin merilappalaisten, jotka hyvinä aikoina teettivät lusikkansa hopeasta. Kun ajat huononivat, samanlaisia lusikoita tehtiin poronluusta.
Gloria on ollut menestystarina. Ajan mittaan jutut eivät sopineet enää yksiin kansiin, vaan tarvittiin ensin Glorian koti ja sitten Glorian ruoka ja viini. Miesten Gloriasta sen sijaan jouduttiin luopumaan.
Nykyisin Suomessa ilmestyy ennätysmäärä naistenlehtinimikkeitä. On outoa, että korkealla irtonumerohinnallakin niille kaikille löytyy lukijoita. Täytyy muistaa, että olemme pieni maa ja pieni kielialue.
Selviytyäkseen lehtien on pakko profiloitua. Kummallista kyllä, pisimmän korren näyttävät vetävän loisteliasta elämänmuotoa esittelevät eli juuri Glorian tyyppiset lehdet.
Kertooko tämä jotain meistä naisista? Ja jos, niin mitä? Haluammeko nähdä jotain, mihin meillä ikimaailmassa ei ole (oikeastaan) varaa? Pysymmekö ajan (haluamisen) virrassa katsomalla näitä henkioppaita?
Mitä tapahtuisi, jos naiset tekisivätkin naistenlehtilakon? Jäisivätkö uudet syystakit ja talvikengät kauppaan? Laskisiko bruttokansantulo? Lisääntyisikö työttömyys? Vai olisiko meillä kenties enemmän aikaa itsellemme ja perheellemme? Löytyisivätkö piirasreseptit äidin keittokirjasta ja vaatteet kirppareilta? Selviäisimmekö ilman tietoa kosmetiikkauutuuksista ja voisimmeko lähteä kävelemään syksyiseen sienimetsään sen sijaan, että polkisimme kuntopyörää viimeiseen asti puunatulla kuntosalilla? Löytäisimmekö runonpätkän ruohonkorresta ja taideteoksen lapsen piirroksesta?
Ja kuka meitä sitten komentaisi? Ajatella, kukaan ei kieltäisi levittämästä lattialle äidin kutomaa riepumattoa ja ihailemasta sen raitoja. Eikä kukaan sanoisi, että ylläni oleva jakku on menneen talven lumia tai etten saisi käyttää epämuodikkaaksi tikkauksiltaan käynyttä kulahtanutta nahkalaukkuani. Eikö se olisi vapautta, vapautta, johon (vaihtoehto)elämässä voisi pyrkiä?
Kun kaikki pyrkii kiertoon, paikallaan olija ei menetä mitään, sanoisi Laotse.
Kirjoittaja on kuvataidekriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.
