Kolumni
Newroz, kurdeille askel lähemmäs itsenäisyyttä
Shahin Doagu
Kirjoittajan kolumnit
Kevätpäiväntasauksen aikaan juhlittava Newroz on yksi vuoden tärkeimmistä päivistä monessa Lähi-idän maassa. Sitä juhlimme esimerkiksi me kurdit sekä iranilaiset, afganistanilaiset ja tadzikistanilaiset.
Maailman suurin vähemmistöryhmä kurdit viettää Newrozia myös Irakissa, Turkissa ja Syyriassa.
Juhlapäivään liittyviä myyttejä onkin vähintään yhtä monta kuin Newrozia viettäviä kansoja.
Kurdit perustavat uskomuksensa sankariinsa Kawa Asingariin, joka johti ihmiset vallankumoukseen tyrannimaista vihollista Zahakia vastaan. Kawa voitti taistelut juuri Newrozin päivänä ja johti näin uuden syntymään. Kurdien ajanlaskun mukaan nyt eletään vuotta 2710.
Iranilaisille ja afganistanilaisille Newroz tarkoittaa ennen kaikkea vuoden vaihtumista. Tänään näissä kahdessa maassa eletään vuoden 1389 ensimmäistä päivää.
Newroziin liittyy kuitenkin ainakin yksi asia, joka yhdistää kaikkia niitä kansoja, jotka ovat omaksuneet perinteen kulttuuriinsa.
Newroz on suomeksi käännettynä uusi päivä. Se symbolisoi uuden alkua ja jättää menneet taakseen.
Newroz edustaa kevään ensimmäistä päivää. Vihertävä luonto herää hiljalleen jälleen henkiin ja kaunis vuodenjakso on tasapuolisesti yhtä antelias kaikille.
Yksinkertaisuudessaan kevään tulo ei kuulu yksinoikeudella kenenkään kansan perinteisiin, eikä se määritä tuloaan eri kieltä puhuvien ihmisten perusteella.
Kevättä ei voi sulkea vain yhden maan rajojen sisälle, eikä sitä voi omia vain tietty kansa.
Kevään hetkellisyys kuvastaa Newrozia. Vuodenajan muutokset voi silmin nähdä kerran, minkä jälkeen on jälleen aika mennä eteenpäin.
TOISAALTA Newroziin liittyy yksi asia, joka erottaa kurdit muista kansoista. Newroz muistuttaa kurdeja Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian keskelle muodostuneesta omasta valtiosta Kurdistanista, jota ei ole kansainvälisesti tunnustettu itsenäiseksi.
Se vahvistaa yli 30 miljoonan hengen kurdikansan identiteettiä. Siksi kurdit ovat ainoa kansa, jolle Newroz merkitsee myös pyrkimystä itsenäiseen valtioon.
Itsenäistymistaisteluiden vuoksi kurdeja varjostavat usein myös veriset murhenäytelmät ”isänvaltioissa” Newrozin aikaan.
Verisin lienee vuonna 1988 Saddam Husseinin valtakaudella tehty kaasuisku Halebjan kaupunkiin Pohjois-Irakiin. Sinappikaasuilla ja hermomyrkyillä höystetty hyökkäys vei ainakin 5 000 kurdin hengen.
Mutta kurdit eivät luovuta. Eivät edes ilonpäivänä.
Tähän onkin syytä lainata erästä tunnettua kurdipolitiikkoa: Newroz berxwedanem, berxwedan jiyane.
Eli suomeksi: Newroz on taistelua ja taistelu elämää.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen verkkotoimittaja.
Brasiliaan pitää mennä oikealla asenteella
Hei, kasvoni ovat täällä ylempänä
Petja SavoilaVerkkokolumnikuva