Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
01.05.2009 00:01
Kolumni
Niko, lentäjän poika - ja kaikki nämä muut leijonat
Jouni Huttunen
Kirjoittajan kolumnit
Leijonat siloitti Tshekki-voiton myötä aika lailla turnauksen jatko-ohjelmaansa.
Näissä kisoissa kun ei ole ihan se ja sama kenen kanssa samaan laatikkoon peräkkäisinä päivinä joutuu. Ja tiedossahan on, että tappio Tshekille olisi heittänyt Leijonat heti vappuaattona kanukkien kitaan.
Siitä turpaan, itseluottamus pois ja samalla turbulenssilla puolivälierätappion kautta laulukuoroon.
Niin se olisi mennyt, hyvin todennäköisesti.
Viimeisiään vetävän kiekkokauden aikana saatiin uusi käsite pienille marginaaleille, kun Vaasan Sport jäi liigakarsinnoissa käytännössä yhden jatkoaikamaalin päähän pääsarjapaikasta.
Ei paljon julmempaa voi peli olla.
Niin kliseiseltä kuin se voi kuulostaakin, niin näitä pieniä marginaaleja oli ilmassa myös Suomen ja Tshekin kohtaamisessa.
Kun Tshekki meni toisen erän alussa 1-3 -johtoon, niin kyynikko sisälläni nosti päätään.
Pakostakin tuli mieleen, että siinä se sitten oli. Kulminaatiopiste Leijonien turnaukselle.
Että nyt ne kaikki akilleen kantapäät sitten näkyvät ja kipunoivat.
Kokemattomuus, materiaalin kapeus. Et cetera.
Vaan eipä ollut.
Sieltä sitä vaan tultiin takamatkalta mukaan peliin. Ja enemmänkin: mukaan taas kisojen isoon kuvaan.
Kuvaan, jossa kapeaksi manatulla materiaalilla kelaaville jellonille onkin tarjolla taas iso ruutu.
Voitoilla pedattu itseluottamus toi jatkolohkoon täydet lähtöpisteet - ja vei joukkueen samaa rataa flow-tilaan, jossa joukkue liitää käytännössä juuri sellaisessa koheesiossa kuin turnauksessa alla toivottiin.
Ryhmänä, joka on todellakin tällä erää enemmän kuin osiensa summa.
Tiedättekö elokuvan, joka kertoo poropoika Nikosta; pojasta joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista?
En tiedä, uskooko Niko Kapanen sen enempää pukkiin kuin lentäviin poroihinkaan, mutta lennokkaasti Ak Bars Kazanin riveistä MM-kaukaloon napattu sentteri on Klotenissa kiitänyt.
Niko Kapasen väkevään esiinmarssiin sisältyy myös tietty paradoksi. Jos Sveitsin MM-jäille olisi saatu tarjolla ollut - siis joukkueenjohdon kosima - sentteripaletti, niin kisoissa kurvailisivat sellaiset nimet kuin Saku ja Mikko Koivu sekä Olli Jokinen.
Mihin ruutuun Kapanen olisi sijoitettu?
Mutta hienoahan se omalla wanhanaikaisella tavallaan on, ettei tänne tähtiä tullut.
Mieluummin raikas ja pirteä joukkue kuin joukko NHL-jäille kaiken energiansa jo valuttaneita tähtiä. Varsinkin, jos tulos on tällä tasolla kuin tähän asti.
Jos tie päättyy kaikesta huolimatta puolivälieriin, niin aloitetaan sitten itkuvirret sakujen ja teemujen perään.
