Kolumni
Nuorten pitää saada nauttia opiskelijaelämästä
Seppo Pänkäläinen
Kirjoittajan kolumnit
Ikävää suomalaisessa yhteiskunnassa on tämä kuorolaulanta. Enkä nyt puhu näistä tv-ohjelmista. Otetaan esimerkiksi opiskelijat. Nyt ollaan sitä mieltä, että opiskelutahtia pitää tiivistää työurien pidentämiseksi. Miksi? Miksi opiskelijoiden ei anneta nauttia siitä ainoasta hetkestä elämää, jolloin ei ole pakkotahtisia sitoumuksia? Opiskelijaelämässä koettu (se muu kuin työelämä) on kuin panisi rahaa sukanvarteen. Niitä vuosia ei nuorilta saisi viedä. Vaan minkäs teet, kun elämän laatutekijöistä vain PUHUTAAN seminaareissa ja aikakauslehtihaastatteluissa.
??? Milloin juutalaisessa seurakunnassa kärsitään säästötoimista? Kun tehdään kipeitä (ympäri)leikkauksia.
KRISTILLISDEMOKRAATTIEN puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen vaati viikolla julkishallinnon poliittisten virkanimitysten lopettamista. Hänen mukaansa virkoihin pitää aina valita pätevin, ilman poliittista valtakirjaa. Räsänen pitää kiinni vaatimuksestaan ainakin siihen asti, kunnes tulee aika etsiä hänelle sopiva, kansanedustajauran jälkeinen virka.
??? Missä näkyy, että elokuvaohjaaja Matti Ijäs on vanhan polven leffaniilo? Ijäs.
DUUNARIPORUKKA, eli se suomalaisen talouselämän selkäranka, nuo raskaan työn raatajat voivat ihan oikeutetusti kysyä seuraavaa. Mistä johtuu, että aina kun palkansaaja pyytää palkankorotusta, tulee rikollinen, vähintäänkin syntinen olo ja pitää potea huonoa omaatuntoa? Eikö kyseessä ole sama asia kuin, että yritys kasvattaa liikevaihtoa tai voittoaan?
??? Miksi Janne Ahoselle hyppykenkiä valmistava firma on salaa tyytyväinen Ahosen loukkaantumiseen? No, kun Ahoselta kysytään, että, missä se vamma on, hän vastaa: Jalas.
MISTÄ TIETÄÄ, että Suomen raskaassa liikenteessä odotellaan jo kovasti lämpimiä kelejä? No, kun VR yrittää sulatella vetureita ja valtakunnansovittelija lakkoilevia jäänmurtajia.
??? Mitä uutta kulunut talvi on tuonut VR:n kuljettajien koulutukseen? Kun niin moni vuoro on jäänyt ajamatta, kuljettajat on opetettu peruuttamaan.
MITÄ SEURAA siitä, kun lentokenttien matkatavarankäsittelijöille saatiin aikaan vain lyhyt työehtosopimus? He käsittelevät jatkossa vain lyhyt-, ei kestokulutustavaroita.
??? Mitä yhteistä on VR:llä ja Hippoksella? Kumpikin haluaa lisää rahaa radoille.
MITEN Yleisradio toteuttaa olympialaisessa kisastudiossa tasapuolisuuden vaatimusta? Studio on täynnä analyytikkoja, mutta analyysit ovat tyhjiä.
??? Miten Susanna Rahkamo ja Petri Kokko löytävät itselleen asunnon Yhdysvalloissa? Googlesta.
ENNEN EPÄILTIIN, pystyykö nuori urheilija täyttämään konkarin saappaat. Mäkihypyssä tätä ongelmaa ei ole, koska käytetään monoja. Sen sijaan nyt tiedetään, että Janne Ahosen haalaria ei pysty kukaan täyttämään. Ei, koska niin monen suomalaisen hyppyhaalari on liian iso.
??? Mistä tietää, että Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen parisuhteessa vallitsee tasapaino? Sarasvuo ajaa liian kovaa, kun taas Kuitunen hiihtää liian hiljaa.
SEKSI on edelleen niitä asioita yhteiskunnassa, jota käsitellään silkkihansikkain tai kuin kiinalaisilla syömäpuikoilla. Ylen pääuutislähetys käsitteli viikolla vanhuuteen liittyvää (yli)seksuaalisuutta ja näkökulma oli totutun häveliäs: vanhuksille tyypillinen estottomuus aiheuttaa ongelmia. Mielenkiintoisempi näkökulma olisi ollut kysyä, kuinka paljon (nuorten) ihmisten aitoa seksuaalisuutta tukahdutetaan opetetuilla moraali- ja normiarvoilla?
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen tuottaja.