Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
08.02.2010 20:31
Kolumni
Oppilas ei käskemällä opi
Anita Kärki
Kirjoittajan kolumnit
Kouluissa käydään nykyään kehityskeskusteluja oppilaiden kanssa samalla tavoin kuin työpaikoilla työntekijöiden kanssa. Koululaisten kehityskeskustelujen tarkoituksena on tiivistää kodin ja koulun yhteistyötä. Työpaikoilla kehityskeskustelut puolestaan ovat työntekijän näkökulman huomioivan, keskustelevan johtamisen väline. Tavoitteena työpaikoilla on paitsi tehokkuuden myös hyvän ilmapiirin lisääminen.
Kyynikko sanoisi, että koulujen kehityskeskustelujen perimmäinen tarkoitus on harjoitella tulevia työmarkkinoita varten. Oppilaista halutaan muokata sopivaa työvoimaa uudenlaisille työmarkkinoille, joilla keskustelevuus ja osallistuvuus ovat avainsanoja. Käsitteellisemmin sanottuna kyse on subjektivoituneesta tuotantotaloudesta, jossa työntekijä voimaantuu, kun hän kokee etuoikeudekseen saada näkökulmansa esiin.
Tiivistetysti: on ymmärrettävä, että haluan olla sitä, mitä minun pitää olla.
VAIKKA kyynikon ajatuksissa olisi teorian tasolla perää, on tilanne toinen käytännössä. Koulujen kehityskeskustelu on - ilman mitään taka-ajatuksia tehokkuusyhteiskunnan tarpeista - ehdottoman hyödyllinen nimenomaan oppilaalle ja hänen vanhemmilleen. Toki keskustelu on samalla tärkeä tuki opettajan ja koulun työlle.
Tuntuisi mahdottomalta, ja suorastaan karmealta, jos kouluissa oppilaisiin yhä suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin "ennen vanhaan" - eli pelkästään käskemällä.
"Vanhan kunnon ajan" perään haikailevat aikuiset tarjoavat lääkkeeksi koulujen ongelmiin kunnollista kuria. Kuri tarkoittaa tässä yhteydessä paikallaan hiljaa istumista, mikä ei sinänsä ole huono asia. Mutta keskeisin ohje hiljaa istuvalle oppilaalle on, että "vastaa vain silloin kun sinulta kysytään". Tämä merkitsee sitä, että oppilaalla ei saa olla omia ajatuksia eikä hänen ajattelutapansa kehittäminen ole tarpeen - päinvastoin.
Entisaikojen haikailijat uhoavat, että noin meidät on kasvatettu ja hyvin on pärjätty ja kiitollisiakin osataan olla. Kouluunkin hiihdettiin ja vielä kilpaa koulun ympäri. Muistojen kultauksessa unohtuu se, miltä pelkkä kohteena oleminen oikeasti tuntuu. Rehellisesti sanottuna: ei ollenkaan hyvältä.
KOULUJEN nykyisiin ongelmiin eivät entiset lääkkeet pure. On löydettävä uusia keinoja, joista yksi on kehityskeskustelujen tapa ottaa oppilas mukaan häntä koskeviin asioihin. Tämä on erityisen tarpeen silloin kun ongelmia ilmenee.
Kovakalloisen päähän haluttu asia ei ole koulussa pelkästään käskemällä koskaan mennyt, vaikka muuta muisteltaisiinkin. Siksi oppilaan ja hänen vanhempiensa sitouttaminen ongelman ratkaisuun kodin ja koulun yhteistyöllä on tolkullinen tapa selvittää syntyneitä sotkuja.
Koulun ei-niin-kadehdittavaksi haasteeksi jää yrittää saada yhteistyöhön mukaan ne vanhemmat, joiden mielestä heidän lapsellaan ei ole koulussa mitään ongelmia - vaikka muut niin väittäisivätkin.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
