Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
31.10.2007 23:07
Kolumni
Polkupyöräilijä ei pärjää rekoille, vaikka kuinka kovasti yrittäisi
Esa Jokinen
Kirjoittajan kolumnit
Olen odottanut kieli pitkällä Tikkamannila-Leppävesi-tieosuuden valmistumista. Harrastan polkupyöräilyä ja minusta on hieno juttu, että Laukaan, Jyväskylän ja miksei Vaajakoskenkin ympäristöön pääsee fillaroimaan Tikkakoskelta entistä helpommin. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun ajelin reitin autolla pariinkin otteeseen viime viikonlopun aikana: tie on liian kapea.
Kyllä siihen fillarilla mahtuu, mutta jos samaan kohtaan sattuu auto tai pari, on tiellä ahdasta. Arvioiden mukaan väylällä alkaa liikkua parin vuoden sisällä jopa 600-1 000 autoa vuorokaudessa; niistä kolmisensataa on rekkoja. Polkupyörällä ajaminen voi olla samanlaista kuin monen jääkiekon liigaseuran elo pudotuspelien kynnyksellä: homma ei ole enää omissa käsissä.
TIENKÄYTÖN ONGELMIA on hyvä testailla ajelemalla samoja reittejä eri kulkuneuvoilla erilaisissa olosuhteissa.
Pyörän selästä kapeakin tie näyttää valtaväylältä, mutta kun samaa reittiä ajaa autolla ja ryhtyy ohittamaan kävelijöitä, pyöräilijöitä tai rullaluistelijoita, muuttuu näkökulma täydellisesti.
Ohitustilanteissa pitää oikeasti painaa jarrua, hidastaa kahdeksastakympistä kahteenkymppiin ja ohittaa vasta sitten, kun se on oikeasti turvallista.
Nelostiellä on ihan hyvät pientareet pyöräilijöillekin, mutta silti kahdeksaa-yhdeksääkymppiä ajavan täysperävaunurekan nostattama puhuri on hämmentävä kokemus. Kovemman luokan harrastajat ovat moiseen tottuneet, mutta me nössöt ajelemme mieluummin pieniä teitä.
Pienet tiet ovat kuitenkin kapeita, usein mutkaisiakin, ja yleensä päällystetyillä teillä on kahdeksankympin nopeusrajoitus ja etenkin kesällä vilkas liikenne.
Hiekkateillä porukkaa on vähemmän, mutta nautintoa pienentävät nimismiehenkiharat, autojen nostattama pöly ja lentävät kivet.
PYÖRÄILIN KESÄKUUSSA muutaman viikon Kärkistensalmen jylhissä maisemissa.
Eräänä päivänä pysähdyin Kärkisten sillan kupeessa olevalle parkkipaikalle.
Samalla paikalla sattui pitämään taukoa autoilija, joka oli ohittanut minut muutamaa kilometriä aikaisemmin.
Hän kehotti minua hankkimaan turvaliivin. Oli kuulemma meinannut ajaa päälleni, kun ei ollut huomannut minua puiden luomien varjojen ja kirkkaiden auringonsäteiden välistä.
Otin muistutuksesta vaarin ja ajoin kesän muut lenkit liivi päälläni, myös keskellä päivää. Väistäminen kun on hankalaa, jos ei näe, mitä pitäisi väistää.
Monesti olen mietiskellyt ajaessani, että kuinkahan kallista olisi tehdä pyöräilijöiden suosimista teistä vähän leveämpiä ja erottaa tien laitaan kapea kaista valkoisella viivalla.
Tulin siihen tulokseen, että kaiketi liian kallista.
