Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
19.04.2010 22:53
Kolumni
Pudotustaistelu riisui alastomaksi
Ilkka Kulmala
Kirjoittajan kolumnit
Puhutteleva näky.
TPS:n pelaajat koikkelehtivat pukukoppiin alkuasukasmaisesti karjahdellen ja ansaitusti itseään täynnä. JYPin pelaajat nieleskelevät fyysisesti ja henkisesti moukaroituina, ovat olevinaan läsnä vaikka eivät olekaan.
Painava näky.
Vaikka möykky on iso ja hapan, se pakottaa nyökkäämään. Ilman tämänkaltaisia tuokioita ja niiden läpi kahlaamista huippu-urheilu olisi turhake.
Pelkkä valmiiksi naurettu vitsi.
OLIN JO ehtinyt myöntyä. Olin hyväksynyt, että kirjoittaessani lokakuun usvassa JYP-analyysia tulin ammentaneeksi lehden sivuille täyttä soopaa.
Ei olisi pitänyt antaa periksi. Osuin kerrankin - osittain - oikeaan. Tämän kauden JYP oli hyvä jääkiekkojoukkue, mutta ei säkenöivä, ei hullaannuttava, ei mestariainesta.
Hurrikaanimiehistöstä puuttui tasapaino. Syksyn se paistatteli mukavuuslippulaivan kannella, ravisti itsensä väkisin reaalimaailmaan, muisti tapansa, löysi minänsä ja kaapi pisteitä jopa niin runsaasti, että runkosarjan kuninkuus alkoi ounastella mestaruuskevään kopiota.
Valitettavasti söpö visio oli kangastus. Playoff on raakaa urheilua. Sen imussa uusi unelma ajautui törmäyskurssille. Pudotustaistelu veti alastomaksi. Se tappoi harhat.
Dramaattinen ja uuvuttava puolivälieräsarja Kärppiä vastaan riisui JYPin. Kaukalossa ei soittanutkaan jäsennelty jääkiekko-orkesteri. JYP käänsi Kärpät, mutta sarja oli signaali. Laatikossa ponnisteli haavoitettu eläin, jota oli jo kesällä raapaistu turhan syvältä.
Kärpät nirhaisi vielä yhden viillon. Sen myötä JYPistä tuli TPS:lle saalis.
MUISTAN KESÄISEN keskustelun Risto Dufvan kanssa. Jarkko Immonen oli kaupattu Kazanin mestaruusmarkkinoille.
"Minua kiehtoo ajatus, että menemme uuteen kauteen (
Juha-Pekka) Hytönen edellä. Hän ykköskeskushyökkääjänä", RD totesi.
Eikä mitään. Hytösen kausi oli loistava. Hän nousi pelaajana jälleen yhden askelman ylöspäin. Mutta se ei riittänyt. Hytösen ketju - jos joku nyt sellaisen pystyy nimeämään - ei ollut yhtä naulaava, osuva ja taklaava vastuunkantaja kuin Immosen trio.
Ja kun hytöset muodostivat ykkösnyrkin, taustalle repesi aukkoja. Ei ollut harmonista kakkoskenttää, ei oikein kolmostakaan, lohdutuksena sentään happea antanut nelonen. Kohahduttavat hankinnat Jussi Makkonen ja Steve Kariya eivät löytäneet joko itseään tai joukkuetta. Antti Pihlström on omassa energiassaan ilmiö, mutta ei luova, ei johtaja.
Sellainen kuin Immonen on.
MITÄ TÄSTÄ kaikesta seurasi?
JYP yritti, se teki laatikossa kaikkensa. Pelitapakin oli selkäytimessä. Mutta peli ei päässyt virtaamaan omaan, helppoon uomaansa.
Ei päässyt, koska tämän kauden hurrikaanielementeistä ei rakentunut missään vaiheessa yhtä taloa. Oli hyviä paloja, siellä täällä. Mutta ei yhtenäisyyttä, ei kokonaisuutta. Ei toimivia ja hitsattuja ketjukoostumuksia.
Ei viimeisen päälle pitävyyttä.
TULI PRONSSI tai ei, joskus vappuna pyörremyrskyfanien maailma alkaa kirkastua.
Simaa juodessaan he hätkähtävät. Hitto. Olemme pettyneitä, jos JYP ei voita mestaruutta. Viisi vuotta sitten olisimme itkeneet onnesta, vaikkei JYP olisi voittanut yhtään välieräpeliä. Kunhan olisi ollut mukana.
Sitä paitsi. Mitä kaikkea on edessäpäin?
Eilisestä turvesuosta viis. JYP on paalutettu kovalle maalle, menestyjäksi.
