Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 26.08.2010 19:20
Kolumni

Rene laukoi tyhmyyksiä, Minna viisauksia

Palstanpitäjän hataran muistin mukaan Hullu urheilu on ollut viime aikoina ilahduttavan jääkiekkovapaa vyöhyke, joten pilataan tämä illuusio heti kättelyssä. SM-liigakausihan on ihan kulman takana, se starttaa kolmen viikon kuluttua.

Mutta se toistaiseksi SM-liigasta ja isompiin ympyröihin. Kiekkopomot ovat pitäneet tällä viikolla kongressiaan Torontossa. Sieltä on Suomeen saakka kantautunut ainakin Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtajan Rene Faselin möläytys. Palstanpitäjä on pitänyt Faselia pölvästinä jo ennestään, tämä vain vahvisti käsitystä.

Fasel ilmoitti, ettei hän aio sallia NHL:n laajenemista Eurooppaan, ei nyt eikä ikuna! Taalaliigan haaveissa puolestaan on ollut oma Euroopan divisioona jo vuosia.

Kuules nyt, Rene. Jos NHL ihan tosissaan haluaa tulla Eurooppaan, se ei kysy siihen lupaa joltain joutavanpäiväiseltä sveitsiläiseltä hammaslääkäriltä, jonka suurin urheilusaavutus on oma yksityispraktiikka Barcelonassa. Se oli siellä sitä varten, että Faselin jalustalleen avittanut KOK:n ex-puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch saattoi pistäytyä ikiomalla leegotohtorillaan silloin kun huvitti.

NHL EI TARVITSE Eurooppaan rantautumiseen IIHF:aa. IIHF sen sijaan tarvitsee NHL:aa - ja kipeästi. Jos NHL-pelaajat eivät ole mukana Sotshin olympialaisissa 2014, romahtaa koko kisojen mielenkiinto etenkin Pohjois-Amerikassa. Eikä NHL nyt mahdottoman innostunut ole päästämään pelaajiaan MM-kisoihinkaan.

Pian sitä eivät muuten ole eurooppalaisetkaan liigat. KHL ja tuleva Euroopan liiga etunenässä.

Renenä palstanpitäjä olisi tässä vaiheessa aika lailla hissuksiin ja nöyrä, niin kauan kuin IIHF:lla on edes jotain sanottavaa kansainvälisen jääkiekon kiemuroissa.

PALSTANPITÄJÄ ILAHTUI voimakkaasti kuluvan viikon Veikkaajassa olleesta Minna Kaupin kolumnista. Liekö ollut debyytti, ainakaan aiemmin pp ei ollut Kaupin kolumnia huomannut.

Parisen viikkoa sitten kaksi MM-kultaa Trondheimista saalistanut suunnistaja kirjoitti mm. seuraavaa:

"MM-kisat Trondheimissa eivät menneet yli odotusten - sehän oli tarkoituskin, että juoksen kultaa ja vieläpä mahdollisimman paljon."

Epätyypillistä puhetta suomalaisurheilijalle. Kauppi pohdiskeli kirjoituksessaan sitä, millaisia persoonia ovat voittajat, millaisia häviäjät. Voiko urheilija olla hyvä häviäjä ja/tai hyvä voittaja?

"Voiko kummassakaan roolissa ylipäätään olla kauhean hyvä? Vai onko niin, että siinä vaiheessa kun olen oppinut olemaan tarpeeksi hyvä voittaja ja häviäjä, en enää ole tarpeeksi hullu ja itsekäs voittaakseni arvokisamitaleja", Kauppi kirjoitti.

Kun useimmat urheilijoiden kirjoittamat (tai "kirjoittamat") kolumnit ovat joutavaa lätinää, Kaupilla oli pointtinsa. Painavia sanoja naiselta, joka on todennut puhuvansa nopeammin kuin ajattelee.

LOPUKSI VIELÄ seurapiiriuutisia. Hiljattain kerrottiin, että vieraissa juoksennelleen golf-ässä Tiger Woodsin avioero on nyt lopullinen ja virallinen. Näin ollen Tiikeri joutuu tulemaan jatkossa toimeen hänelle kerran niin rakasta Elintä...

On arvioitu, että eron jälkeen Tiger joutuu pulittamaan ex-vaimolleen vähintään 78 miljoonaa euroa. Kaikkien aikojen kalleimpaan sporttitähden eroon Woodsille jää kuitenkin vielä matkaa. Korishidalgo Michael Jordan päätti 18 vuotta kestäneen avioliittonsa Juanita-rouvan kanssa vuonna 2007. Erorahaa kului 132 miljoonaa.

Kirjoittaja on toimittaja ja Keskisuomalaisen kolumnisti.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kolumnit