Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
30.08.2010 00:01
Kolumni
Sananen saarnamiesten puolesta
Janne Yläjoki
Kirjoittajan kolumnit
EU:n on lopetettava julistava ihmisoikeuspolitiikka, julisti tuore pääministeri Mari Kiviniemi kuluneella viikolla ulkoministerinsä Alexander Stubbin säestyksellä. Hallituksen mielestä EU:n ulkopoliittinen vaikutusvalta esimerkiksi Kiinan kaltaisiin kasvaviin talouksiin nähden vähenee, koska ne väsyvät EU:n saarnaamiseen ihmisoikeusasioissa.
Asiasta olisi varmaan syytä keskustella kunnolla, ennen kuin Suomen virallinen kanta lyödään lukkoon.
Ihmisoikeudet, laajasti käsitettynä, ovat kuitenkin eurooppalaisen arvomaailman ydin. Ilman niitä ei todennäköisesti olisi EU:takaan, koska mikä muu meitä hyvinkin erilaisia kansakuntia loppujen lopuksi pitää yhdessä kuin illuusio jonkinlaisesta demokraattisesta oikeusvaltiosta, jossa yksilölläkin on arvonsa ja oikeutensa.
Se "julistus" ja "saarna", mitä muu maailma on joutunut kuuntelemaan, on itse asiassa ollut osaltaan eurooppalaisen identiteetin rakennustyötä. Sillä ei ole ehkä käännetty Kiinan valtiolaivan suuntaa, mutta sillä on saatu aikaiseksi ennennäkemätön ihmisoikeus-tsunami Euroopan takapihoilla. Paljon on tapahtunut meidän suomalaistenkin mielissä.
Ymmärrän, että taantuman keskellä syntyy levottomia ajatuksia. Euroopan talous kaipaisi kipeästi vetoapua Kiinalta ja muilta nousevilta talouksilta. USA on jo höllännyt suhtautumistaan erityisesti Kiinan laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Ymmärrän senkin, että EU:n sisäinen "arvokompassi" voi olla juuri tällä hetkellä hieman sekaisin. Unioni on saanut kuuden viime vuoden aikana 12 uutta jäsenvaltiota. Siinä on riittänyt sulattelemista. Laajamittainen laiton maahanmuutto on osaltaan vienyt humanismia pois muodista.
Pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea ihmisoikeussaarnoilla on jo saatu aikaiseksi, ja mitä kaikkea niiden loppuminen merkitsisi.
On esimerkiksi suuri saavutus, että Venäjällä nykyinen presidentti Dmitri Medvedev ilmoittaa tavoitteekseen vapaan, kansalaisten kriittiseen ajatteluun perustuvan yhteiskunnan. Se on saavutus siinäkin tapauksessa, että mitään konkreettista ei hänen kaudellaan tapahtuisi. Se, että jotakin sanotaan ääneen, on jo teko, josta versoo toivon ituja.
Nämä idut EU tappaa Venäjällä ja muualla, jos se nyt yhtäkkiä menettää uskon omiin arvoihinsa.
Erityisesti Venäjä on ollut aina altis ulkoisille vaikutteille. Tuskinpa Neuvostoliitto olisi syntynyt ilman saksalaisten Marxin ja Engelsin teorioita, ja tuskinpa se olisi kaatunutkaan ilman USA:sta ja Britanniasta 1980-luvulla vyörynyttä thatcherilais-reaganilaista markkinaliberalismia.
Jo Venäjän synty reilut tuhat vuotta sitten oli skandinaavisen invaasion seurausta.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Venäjän nykyjohto yrittää pitää poliittisen kehityksen ohjakset tiukasti omissa näpeissään.
Täällä kotimaassa olisi kuitenkin jo aika ymmärtää, että ihmisoikeustaistelussa ei ole kysymys mistään Hitlerin tai Napoleonin sotaretkestä, vaan hädänalaisten perusoikeuksien universaalista puolustamisesta.
Kirjoittaja on maakuntalehtien ulkomaantoimituksen toimittaja.
