Kolumni
Sanomalehti syventää
Inkeri Pasanen
Kirjoittajan kolumnit
Vallitseva trendi 2000-luvun sanomalehtijournalismissa on ollut juttujen lyhentäminen. Toimituksissa on yleisesti uskottu, että erityisesti nuoret lukijat haluavat mahdollisimman tiivistä tekstiä, koska eivät jaksa syventyä mihinkään kovin pitkiksi ajoiksi.
Keskisuomalaisen toimituksessa on alettu ajatella toisin. Päivittäin ilmestyvän sanomalehden ei kannata tyytyä tarjoamaan samaa sirpaletietoa, jota tulvii sähköisistä viestimistä pitkin päivää niin, että moni jo sairastaa uutisähkyä. Tämä ilmenee erityisesti kesällä haluna sulkea kaikki uutiskanavat ja paeta luonnon rauhaan.
Viime talvena päätoimittajamme lanseerasi ajatuksen superpitkistä jutuista. Ajatus tuntui ensin mahtipontiselta. Kun aiemmin kokonainen sivu yhtä aihetta oli harvinaisuus, nyt tekisimme jopa neljän, viiden sivun juttuja.
Kovin kauan ei toimitusta tarvinnut pitkiin juttuihin houkutella. Moni ajatteli, että kerrankin saa päästellä tekstiä vapaasti ilman pelkoa toimitussihteerin tylystä typistämisestä tai uutispäällikön nuhteista. Totuus paljastui pian toiseksi: pitkä juttu on vähintään yhtä haasteellinen kuin lyhyt.
HANKIMME toimitusta kouluttamaan narratiivisen eli tarinallisen kirjoittamisen asiantuntijan, toimittaja Panu Rädyn. Päivän mittaisissa pienryhmäkoulutuksissa hän valaisi toimitukselle, kuinka superpitkiin juttuihin saadaan sellainen rakenne ja tyyli, että lukija pysyy kyydissä loppuun saakka.
Aloimme rohkeasti opetella superpitkien juttujen tekoa. Näytteitä olette nähneet. Ensimmäiset superpitkät jutut ilmestyivät Väärän päätoimittajan päivänä 8. maaliskuuta; seuraavia oli Keski-Suomen päivän erikoisnumerossa 18. huhtikuuta. Tavoitteena on tarjota ainakin yksi superpitkä juttu kerran kuukaudessa.
Tutkimme lukijoiden "sietokykyä" RAM-lukijapaneelin avulla. Se on ilmoitusten ja juttujen sisältötutkimustapa, jota lähes kaikki sanomalehdet Suomessa ja monissa muissakin maissa käyttävät. Keskisuomalaisella panelisteja on toistatuhatta, ja he vastaavat noin kerran viikossa annettuun aiheeseen sähköpostin välityksellä.
YDINJÄTTEISTÄ kertova Uraanin kotiinpaluu (29.6.) on viimeisin lehden superpitkä juttu. Se julkaistiin kaksi päivää ennen eduskunnan äänestystä uusista ydinvoimalaluvista. Tarkoitus oli taustoittaa kansantajuisesti historiallisesti merkittävää uutisaihetta.
Lukijapaneelin vastaajista 52 prosenttia piti juttua sopivan mittaisena ja liki 10 prosenttia olisi lukenut enemmänkin. Erityisesti alle 30-vuotiaat olivat tätä mieltä. Asiantuntevan mutta silti mielenkiintoisesti kirjoitetun tekstin lisäksi lukijat kokivat saaneensa arvokasta lisätietoa grafiikasta ja kuvista.
Avoimissa vastauksissa osa lukijoista ehdotti, että pitkiä juttuja julkaistaisiin viikonloppuisin, koska silloin olisi paremmin aikaa niihin syventyä. Tähän toiveeseen lehti vastaa jo huomenna julkaisemalla urheilusivujen ensimmäisen superpitkän jutun. RAM-paneelimme on kesätauolla, mutta toivottavasti te lukijat annatte runsaasti palautetta muulla tavoin.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.