Kolumni
Selkkaus jäähyväislahjaksi
Tapani Luotola
Kirjoittajan kolumnit
Latinalaiseen Amerikkaan saatiin sydänkesäksi kansainvälinen selkkaus, kun Venezuelan presidentti Hugo Chavez katkaisi torstaina diplomaattisuhteet Kolumbiaan ja asetti Venezuelan joukot valmiustilaan Kolumbian vastaisella rajalla.
Kolumbia syyttää Venezuelaa Kolumbian vasemmistolaisten Farc-sissien suojelusta. Torstaina Kolumbia toi julkisuuteen valokuvia ja karttoja, jotka maan mukaan todistavat 1 500 sissin leireistä Venezuelassa.
Kolumbia sanoo sissien tehneen viime päivinä yli 60 hyökkäystä yli rajan. Venezuelan ja Kolumbian 2 200-kilometrinen raja on syrjäisyytensä vuoksi ihanteellista toiminta-aluetta sotaansa huumekaupalla rahoittaville sisseille.
Syytökset kansainvälisen terrorismin listoilla olevien Farc-sissien tukemisesta ovat vasemmistolaiselle Chavezille tuttuja. Tuttu oli myös vastaus - Chavezin mukaan kyse on Yhdysvaltain juonittelusta, jolla pyritään lietsomaan vihamielisyyttä naapurimaiden välille.
Kolumbia on toimittanut aineistonsa Amerikan valtioiden järjestölle OAS:lle ja aikoo viedä jutun Haagin Kansainväliseen tuomioistuimeen. Venezuela vaati puolestaan torstaina eteläisen Amerikan maiden järjestön Unasurin ulkoministereitä hätäkokoukseen "Kolumbian sotavalmistelujen" vuoksi.
CHAVEZ ei ole koskaan tullut toimeen Kolumbian pian virkansa jättävän presidentin, konservatiivien Alvaro Uriben kanssa. Chavez on äänekkäin ja kansainvälisesti näkyvin Yhdysvaltain vastustaja Etelä-Amerikassa, Uribe puolestaan Yhdysvaltain tärkein liittolainen alueella.
Vuonna 2002 Uribe käynnisti Yhdysvaltain tukemana taistelun huumekauppaa ja Farc-sissejä vastaan, mutta ratkaisu ei edes häämötä.
Kolumbia on ollut eriasteisessa sisällissodassa pian puoli vuosisataa. Osapuolina ovat olleet kilpailevat vasemmistolaiset ryhmät, hallituksen joukot, puolisotilaalliset äärioikeistolaiset ryhmät ja tukeaan valikoidusti jakaneet huumekaupan rikolliset, joille yhteiskunnallinen epäjärjestys on aina järjestystä parempi toimintaympäristö.
Farc-taistelijoita on ilmeisesti edelleen useita tuhansia, ja heillä on valttinaan ehkä jopa satoja panttivankeja.
Monien mielestä Kolumbia on valtiona käytännössä jo antautunut huumerikollisten edessä. Se on maailman suurin kokaiinin tuottaja, eikä tuotanto ole juurikaan vähentynyt monista yrityksistä huolimatta.
MITÄÄN poikkeuksellista syytä Kolumbian aktivoitumiselle sissikysymyksessä juuri nyt on vaikea nähdä. Tilanne rajalla on ollut sama jo vuosia. Yksi syy voi olla se, että Uribe joutuu pian jättämään presidentin tehtävät toisenkin virkakautensa täyttyessä.
Tuleva presidentti, entinen puolustusministeri Juan Manuel Santos haluaisi parantaa maansa suhteita Venezuelaan. Ehkä väistyvä presidentti halusi tehdä moisen avauksen seuraajalleen vaikeaksi järjestämällä viime töikseen kriisin. Sellainen ei olisi kovinkaan kaukana Chavezin epäilemästä juonittelusta.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.