Sisu on maailman mahtisana

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 10.03.2010 17:24

Kirjoittajan kolumnit

A ustin Goodrichin jo puoli vuosisataa sitten ilmestynyt teos Study in Sisu: Finland's Fight for Independence (1960) kestää lukemisen yhä, 70 vuotta talvisodan jälkeen. Mutta erityisen merkittävä puheenvuoro se on ollut ilmestyessään, jolloin käsitys Suomesta pelkkänä Neuvostoliiton satellitttina ja kommunistiblokin osana oli valitettavan yleinen länsimaissa.

Goodrichin mukaan hänen avainkäsitteensä eli sisun tarkka määrittely on mahdotonta. Sitä voi luonnehtia muilla termeillä kuten sisäsyntyinen rohkeus, lujahermoisuus, sinnikkyys ja kylmäverisyys. Amerikkalaisia lukijoitaan tutkija valistaa, että Paavo Nurmella oli sisua, samoin talvisodan sotureilla sekä presidentti Risto Rytillä, joka ei jättänyt maataan vaan kärsi sotasyyllisyyshäpeän. Goodrich erottaa myös sisun "pimeän puolen", vääränlaisen itsepäisyyden esimerkiksi talouskysymyksissä ja arvelee, että suomalainen sisu on parhaimmillaan hädän hetkillä ja heikoimmillaan vakaissa oloissa.

Goodrich vie sujuvasti ja perehtyneesti lukijansa läpi Suomen historian vaiheiden viime sotiin. Tie talvisotaan ja siitä pois kaikkine edeltävine neuvotteluineen on dokumentoitu pätevästi aina Boris Jartsevin keskusteluista alkaen. Mutta lähteenä onkin ollut Väinö Tannerin "erinomainen" kirja The Winter War (1957) eli muistelmat ulkoministerinä.

Moni Goodrichin pikainen havainto on vasta nyt noussut vakavien tutkimusten aiheeksi Suomessa kuten esimerkiksi talvisodassa kaatuneiden suuri osuus suhteessa haavoittuneisiin ja venäläisten sotavankien vähäisyys.

Tutkija tuo tarkastelunsa sotien ohikin, mutta työn nimiteeman kannalta keskeistä on hänen arvionsa talvisodan ihmeestä. Sen avaimeksi hän nostaa sodan pienimmän operatiivisen yksikön, yksittäisen suomalaissotilaan.

KOULULAITOKSEN, yleisen asevelvollisuuden ja suojeluskuntien antama pohja yhdistyneenä kokemukseen ankarista oloista näkyi miesten asenteina, fyysisenä kuntona sekä hiihto- ja erätaitoina. Lottien valtavaa panosta Goodrich ei ainakaan vähättele. Tästä yhteisestä kokemusmaailmasta nousi ainutlaatuinen itseluottamus, mikään-ei-ole-mahdotonta -asenne - eli suomalainen sisu. Sen ylläpidossa olennaista oli toivottomiltakin näyttäneiden tilanteiden voittaminen hirtehishuumorilla.

Keskeistä oli lähes kaiken viholliseen ja sotaan liittyneen terminologian korvaaminen siviilitermeillä. Suomalaiset menivät sotasavottaan ja laukoivat motteja, saivat vastaansa iivanoita, jotka vain jäivät kentälle. Tiedostamatonta, mutta nykypäivänä mitä moderneinta kriisipsykologiaa. Kun kuolema ja sodan traaginen mielettömyys puuttuivat arkisilta kuulostaneista puheista, ei seurauksena ollut samanlaista sodan marttyyrikompleksia kuin Japanin tai Neuvostoliiton sotasankaritarinoissa. Totta kai suomalaisetkin pelkäsivät, mutta omat hurtin huumorin suojamekanismit estivät heidän lamaantumisensa. Suomalaiset korpisoturit eivät nähneet sankaruuttaan sankaruutena - ja juuri siksi he pystyivät urotekoihin, on Goodrichin keskeinen päätelmä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.