Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
24.08.2009 17:31
Kolumni
Soiden suojelu on velvollisuus
Olli Paasivirta
Kirjoittajan kolumnit
Suo on tärkeä osa suomalaista luontoa. Sitä on kuitenkin pidetty kautta aikojen hukka-alueena tai vara-alueena muuhun käyttöön. Aluksi parhaita kasvusoita otettiin viljelytarkoituksiin. Varsinainen haaskaus aloitettiin 1950-luvulla, jolloin ojituksella pyrittiin saamaan soista puuntuotannon alueita. Vielä vakavampi isku olivat 1970-luvulla öljykriisin huumassa tehdyt polttoturvesoiden hankinnat.
Euroopassa suot keskittyvät Pohjoismaihin. Näistä soista Suomen osuus on peräti puolet. Kun halutaan säilyttää edustavat luontotyypit on Suomella erityinen velvollisuus myös muista kuin luonnonsuojelusyistä lopettaa soiden käyttö. Ilmastonmuutoksessa soilla on suuri merkitys hiilen sitojina ja näin hiilidioksidimäärän tasapainottajana. Kerran tuhottua monisatavuotiasta luontoa ei enää uusiutumattomana luonnonvarana saada takaisin. Päätös on peruuttamaton.
SUOMEN soista on ojitettuna 55%. Käsittely, johon yleensä kuuluu esimerkiksi metsäisten rämeiden osalta myös karkea pintamaan ja -kasvillisuuden käsittely, muuttaa koko suoluonnon ekosysteemin. Pelkästään soiden määrää tarkastelemalla ei saada kuvaa suojelutarpeesta. Määrä on jatkuvasti pienentynyt.
Toinen soiden monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä osoittava tekijä on laadun heikentyminen. Soiden osalta on käytettävissä lintulaskentoja, joiden tuloksista on koko Pohjoismaissa yleisesti esiintyviä lajeja voitu valita 12 ilmentäjälajeiksi.
Vuoden 1980 jälkeen mittareina käytettyjen lintulajien määrät ovat vähentyneet 17-30 prosenttia.
Eräät lajit kuten keltavästäräkki ja niittykirvinen ovat lähes kadonneet Etelä-Suomen ennen niin runsaslinnustoisilta kermikeitailta. Osa lajeista on ilmaston muutoksen myötä siirtynyt pohjoisemmaksi, mutta kokonaisuudessaan vähentynyt.
Viime vuosina aloitettu perhosseuranta osoittaa vieläkin suurempaa muutosta luonnossa. Etelä-Suomessa on vuodesta 1991 lähtien päiväperhosten esiintymisalueet soilla pudonneet puoleen. Valittujen kahdeksan päiväperhoslajin esiintymisalueet ovat kutistuneet myös Keski-Suomessa ja jopa Lapissa.
SOITA ON yritetty suojella siitä lähtien, kun uhat alkoivat olla edessä. Ensimmäinen yritys tehtiin vuonna 1974, jolloin kauppa- ja teollisuusministeriö asetti työryhmän laatimaan ehdotuksen suojeltavista ja toisaalta turvetuotantoon varattavista soista.
Kyseessä oli ensimmäinen suojelutaisto suo suolta. Lopulta kuitenkin valmistui suunnitelma, joka oli tarkoitus laittaa täytäntöön seutukaavoituksen avulla.
Eräät ympäristökeskukset ovat saaneet työnsä useiden ohjelmien osalta lähes valmiiksi määräajan ollessa vuosi 2010. Soidensuojelu on takellellut lintuvesien kanssa pahimmin.
Soidensuojelun perusohjelman valtionmailla olevista soista on suojelematta vielä 124 000 hehtaaria ja yksityismailla 5000 hehtaaria. Vuonna 2008 käytettiin ohjelmien mukaisiin aluehankintoihin 30 miljoonaa euroa. Kaikkiaan on saatu rauhoituksen piiriin 477 000 hehtaaria.
Tätä voidaan verrata tilanteeseen työn alkaessa 1970-luvulla. Silloin ojitettua ja puuntuotantoon tarkoitettuja soita oli jo neljä ja vielä varauksessa kolme miljoonaa hehtaaria. Turvetuotantoon varattuja soita oli 74 000 hehtaaria. Vapaaehtoisesta vanhojen metsien suojeluohjelmasta METSO ei ole apua soiden suojelussa.
KESKI-SUOMESSA suojeluohjelmien määrä tulee olemaan kaksi prosenttia koko maan ohjelmista. Tilanteen ei voida arvioida olevan edes tyydyttävä, kun alueellinen ympäristökeskus toteaa, että "valtakunnallisen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnin perusteella huomattavalla osalla luontotyypeistä suotuisan suojelun taso ei täyty".
Suoluontoa on tähän saakka uhannut erityisesti ihmisen toiminta. Nyt myös ilmaston muutos on tullut mukaan erityisesti Pohjois-Suomen osalta.
Vaikka suomalaisesta suoluonnosta on jo paljon menetetty, niin vielä on myös säästettävää. Tämä vaatii muutoksen soiden käyttöä koskevissa päätöksissä.
