Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
10.08.2010 17:23
Kolumni
Stalin-kortti oli Musta Pekka
Tapani Luotola
Maatalous- ja aluepolitiikasta on kuluvana kesänä käytetty puheenvuoroja, joissa on kaikuja viime vuosisadan suuresta suomalaisesta perusjännitteestä, maaseudun ja kaupungin ristiriidasta. Esimerkiksi Aalto-yliopiston teollisuustalouden professorin Paul Lillrankin mukaan Suomi "ei voi pitää väestöään hajallaan metsässä ja samalla ylläpitää palveluyhteiskuntaa". Suomen "maaseudun olisikin pitänyt antaa valua tyhjilleen" jo 1960-luvulla. Alkusyynä siihen, että näin ei käynyt, on Lillrankin mukaan "
Urho Kekkonen ja hänen Stalin-korttinsa". (
Turun Sanomat 25.7.).
ENNEN kuin päästään maaseudun ja kaupungin ristiriidan ratkaisussa J.V. Staliniin, on muistutettava, että ongelma on ikivanha. Selkeästi sen näki muun muassa englantilainen valtiomies Thomas More (1478-1535). Utopiassa (1516) ristiriita ratkaistiin niin, että kaikki kaupunkilaiset muuttivat vuorotellen asumaan ja töihin maalle kahdeksi vuodeksi.
Ristiriita eli Moren aikoina vahvana arjessakin. Nuijasotaa tutkinut Heikki Ylikangas kirjaa 1500-1800-luvuilta satoja talonpoikaiskapinoita, joista Nuijasota poikkesi sikäli, että täällä kapinoivat vapaat talonpojat, muualla maaorjat - eikä kaupungeilla ollut samaa avainroolia kuin Keski-Euroopan kapinoissa.
SITTEN Staliniin. Vaikka Lillrankin "Stalin-kortti" ja sen yhteys Kekkosen aluepolitiikkaan jää hämäräksi, Stalin muotoili itse politiikkansa kortit selvästi:
Perusmenetelmänä kulakiston luokkana likvidoimisessa on joukkoluonteinen kollektivisointi. (..) Sokeatkin näkevät, että vanhaan palaamisen mahdollisuutta ei enää ole. Kulakisto on häviöön tuomittu ja se tullaan likvidoimaan (Teokset, 12. osa).
Stalinin jälkeen maaseudun ja kaupungin ristiriidan yritti voittaa muiden muassa Kiinan johtaja Mao Tse-tung. "Suuri harppaus" (1958-1960) perinteisestä maatalousyhteiskunnasta teollistuneeseen kommunismiin oli valtava inhimillinen katastrofi, historian ehkä tuhoisin nälänhätä, jossa kuoli 30-40 miljoonaa ihmistä. Sen pieni sivujuonne olivat ne kymmenet miljoonat talonpojat, jotka ensin oli tuotu kaupunkeihin teollisuuden työvoimaksi ja sitten palautettiin kotikyliinsä.
Pol Potin ja punaisten khmerien Kambodzhassa (1975-1979) ristiriita yritettiin ratkaista maaseudun eduksi luomalla utooppinen agraariyhteiskunta. Se tapahtui tuhoamalla kaupunkien keskiluokka. Kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin. Nälän, sairauksien ja mielivaltaisten teloitusten leimaaman khmer-hallinnon kuolonuhreja on 1,7-3 miljoonaa. Luotien säästämiseksi ihmisiä teloitettiin kuokilla - agraarisuutta sekin.
Pienimuotoisia muunnelmia uudesta yhteiskunnasta pakkosiirroin on nähty muuallakin, esimerkiksi "Operaatio Tuotanto" Mosambikissa 1980-luvulla. Maolaisittain mielletty talonpoikaisuus elähdytti myös Loistavan Polun sissejä Perussa. Itse asiassa strategisesti ymmärretty ajatus maaseudun ja kaupunkien erosta leimasi lähes kaikkia viime vuosisadan suuria sissiliikkeitä.
tapani.luotola@
keskisuomalainen.fi
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
