Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
08.03.2010 20:17
Kolumni
Suomalainen mäkihyppy roikkuu edelleen talkootyön varassa
Tomi T. Turunen
Kirjoittajan kolumnit
Suomi jäi ilman mäkihyppymitalia niin Vancouverin olympialaisissa kuin viime vuoden Liberecin MM-kisoissakin.
Lajin kuopiolaista päävalmentajaa Janne Väätäistä kuivasta kaudesta on turha syyttää. Väätäinen on paiskinut hommia hartiavoimin ja tuonut maajoukkueen sisälle hyvää fiilistä, vaikka ajat ovatkin olleet sekä talouden että kilpailumenestyksen puolesta vaikeita.
Suomalaisessa mäkihypyssä toimitaan edelleenkin talkootyön ja aktiivisten isien ja äitien varassa, kun muualla maailmassa on siirrytty lentomäkiloikalla kohti ammattimaisuutta. Jos Suomi haluaa jatkossa menestyä kansainvälisesti, mäkihyppyyn tarvitaan valmennusjärjestelmä, jossa jo nuoria lahjakkuuksia on koulimassa nykyistä enemmän ammattivalmentajia.
Suomessa huipulle kasvavat edelleen lähinnä isiensä valmentamat pojat. Erinomaisen viime kauden jälkeen tasoaan tänä talvena etsinyt Ville Larinto kasvoi hyppääjäksi isänsä Jari Larinnon opein. Harri Ollista jalostui MM-mitalisti isänsä Pentti Ollin valvonnassa. Isä-poika-valmentajasuhteissa ei ole vikaa, mutta valmennusjärjestelmän pohjaa sukulaisuussuhteiden ja ilmaistyön varaan ei voi rakentaa.
Itävalta on rakentanut Stamsin hiihtolukion ympärille ylivertaisen hyppääjähautomon, joka tuottaa kansainvälisen tason kilpailijoita vuosittain. Itävaltalaisten resepti on yksinkertainen, muttei kovin edullinen. Stamsiin valitaan vuosittain kymmenkunta lahjakasta hyppääjää, jotka sisäoppilaitoksessa kasvatetaan huippu-urheilijan elämään ja jalostetaan ammattivalmentajien opein hyppääjiksi.
Kaikista Stamsin käyneistä ei tule huippuhyppääjiä, eikä ole tarkoituskaan. Keskinäinen kilpailu nostaa parhaat esiin, mutta nekin joista ei mäkihypyn ammattilaisia kasva saavat koulusivistyksen.
Pohjimmiltaan kyse on resursseista. On yllättävää, että vaikka mäkihyppy on yksi Suomen suosituimmista televisiolajeista, ei sinivalkoiseen mäkihyppyyn kyetä houkuttelemaan rahavirtoja, jotka mahdollistaisivat edes maksuttomat leiritykset maajoukkueurheilijoille, tulevaisuuden menestyjien tukemisesta puhumattakaan.
Suomalaisilla on edelleen mäkihypyn huippuosaamista. Valitettavasti suuri osa parhaista valmentajistamme on muiden maiden palveluksessa. Esimerkiksi Mika Kojonkosken palkan maksaa Norja, Kari Ylianttilan Japani, Pekka Niemelän Ranska ja Hannu Lepistön Puolan Adam Malysz.
Edes koko nelikon saamisella takaisin Suomeen ei rakennettaisi pikavoittoja. Nyt pitäisi pystyä satsaamaan maajoukkueen lisäksi seuratyöhön, että meillä olisi edes mahdollista haaveilla menestyksestä siinä vaiheessa, kun ikääntyvät edustusmiehemme väistyvät.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.
