Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 03.09.2010 19:10
Kolumni

Suomen paras ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoululla on menestyksellinen historia Suomen tuloksellisimpana ja parhaana ammattikorkeakouluna. Opetus- ja kulttuuriministeriön vertailussa vuodelta 2009 JAMK sijoittui ykköseksi. Saimme tulosrahaa korkeakoulurakenteesta sekä koulutuksen laatuyksiköstä yhteensä 310 000 euroa.

Menestys ja kunnia ovat vaatineet paljon kehittämistyötä ja kovia ponnisteluja.

Keväällä Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus vahvisti JAMKin uuden kokonaisstrategian vuosille 2010-2015. Vision mukaisesti haluamme olla Suomen paras ammattikorkeakoulu, jolla on vahvaa näyttöä kansainvälisyydestä, koulutuksen laadusta, yrittäjyyden edistämisestä sekä tuloksellisesta tutkimus- ja kehittämistyöstä.

JAMK on kansainvälisesti suuntautunut koulutuksen edelläkävijä sekä tutkimus- ja kehitystyön osaaja. Painoaloja ovat metsäteollisuusklusterin uudistaminen, osaamisintensiivinen palveluliiketoiminta sekä perheiden hyvinvointi ja terveyden edistäminen.

JAMK tukee Keski-Suomen vahvaa uusiutuvan energian alueellista kehittämistyötä valitsemalla aluekehitystyön kärjeksi bioenergian. Haluamme erottautua muista profiloitumalla kasvuyrittäjyyden edistäjäksi, vahvistamalla kansainvälisyysosaamista sekä kehittämällä uutta teknologiaa hyödyntäviä koulutusratkaisuja.

Strategiamme on todettu olevan hyvin toimintaympäristölähtöinen ja asemoituvan hyvin Keski-Suomen alueellisiin kehittämisohjelmiin. Ylimääräistä hankerahaa strategian toteuttamiseen saimme miljoona euroa vuodessa. Nyt on strategian toteuttamisen aika.

METSÄTEOLLISUUSKLUSTERI ja teknologiateollisuus yhdessä uusiutuvan energiantuotannon kanssa muodostavat Keski-Suomen teollisen selkärangan, joka halutaan pitää kansainvälisesti kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Vahvoja osaamisalueitamme ovat logistiikka, kone- ja tuotantotekniikka sekä bioenergiaosaaminen, joita kaikkia tarvitaan metsäteollisuuden uudistamisessa. JAMK on määrätietoisesti vahvistanut osaamista Bioenergiakeskuksessa Saarijärvellä.

Ammattikorkeakouluilta odotetaan merkittävää panosta uuden yrittäjyyden luomisessa ja vahvistamisessa. JAMKin on parannettava tuloksiaan ja tarjottava opiskelijoilleen enemmän yrittäjyyteen johtavia opiskelupolkuja. Ensi vuoden alusta on tarkoitus käynnistää entistä vahvemmat yrittäjyyden monialaiset oppimisympäristöt sekä Rajakadun pääkampuksella että Lutakossa. Keski-Suomessa tarvitaan kipeästi uutta kasvuyrittäjyyttä, joka luo uusia työpaikkoja pahoin työttömyydestä kärsivälle alueelle.

Yhteistyöhankkeista Jyväskylän yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa tärkeimpiä ovat kansainvälisen koulutuksen myynti ja markkinointi, perhetutkimus sekä terveyden edistäminen. Myös yhteistyötä musiikin koulutuksessa jatketaan.

Ensi vuonna JAMK kouluttaa agrologeja Pirkanmaalle ja seuraavana vuonna TAMK metsätalousinsinöörejä Keski-Suomeen.

Väestökehitykseltään taantuvilla alueilla ammattikorkeakoululla voi olla hyvin merkittävä rooli alueen kehittämisessä ja aikuiskoulutuksessa. Tärkeä kysymys on myös nykyisten yliopistokeskusten tulevaisuus. Luontevaa olisi niiden yhdistäminen alueella toimivaan ammattikorkeakouluun.

Lähtökohdat lukuvuoteemme ovat hyvät. JAMK on menestynyt kevään opiskelijarekrytoinneissa ja lukeutuu vetovoimaisuudeltaan kolmen parhaan ammattikorkeakoulun joukkoon Suomessa. Myös insinöörikoulutus on maamme vetovoimaisimpien joukossa. Taloutemme on vakaalla pohjalla ja se mahdollistaa hyvin valitun strategian toteuttamisen.

Teksti on lyhennelmä rehtori Jussi Halttusen JAMK:n lukuvuoden avajaispuheesta.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kolumnit