Kolumni
Suomi synkistää aids-tilastoja
Tapani Luotola
Kirjoittajan kolumnit
Maailman hiv/aids-tilanteesta on viime päivinä tullut myönteisiä uutisia. Tilastotiedot Suomesta ovatkin sitten synkempiä.
Yhdysvallat julkisti tiistaina hiv/aids-ohjelmansa, jolla on määrä vähentää uusien tartuntojen määrää neljänneksellä viidessä vuodessa ja pysäyttää taudin leviäminen. Yhdysvalloissa hi-virusta kantaa noin 1,1 miljoonaa ihmistä ja tartunnan saa vuosittain noin 56 000 amerikkalaista.
YK:N aidsin vastaisen järjestön Unaidsin mukaan nuorten hiv-tartunnat ovat vähentyneet 16:ssa niistä 25: stä maasta, joissa aids-epidemia on pahin. Haitia ja Bahamaa lukuunottamatta maat ovat afrikkalaisia.
Botswanassa, Norsunluurannikolla, Etiopiassa, Keniassa, Malawissa, Namibiassa ja Zimbabwessa 15-24-vuotiaiden nuorten tartunnat ovat vähentyneet noin neljänneksellä. Burundissa, Lesothossa, Ruandassa, Swazimaassa, Etelä-Afrikassa, Tansaniassa, Sambiassa sekä Bahamassa ja Haitissa on järjestön mukaan toiveita päästä samaan tänä vuonna.
Kehitysmaiden nuoret ovat muuttaneet sukupuolikäyttäytymistään. He aloittavat sukupuolielämän entistä vanhempina, heillä on aiempaa vähemmän seksikumppaneita ja heistä sukupuolisesti aktiivisimmat käyttävät entistä useammin kondomia.
Silti maailmassa on yhä noin 33 miljoonaa tartunnan saanutta ihmistä. Heistä arviolta viisi miljoonaa on nuoria, joista neljä viidestä elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vuonna 2008 tartunnan sai noin 900 000 nuorta, heistä naisia oli kaksi kolmesta.
Tauti leviää nuorisossa erityisesti itäisessä Euroopassa - Venäjällä, Ukrainassa, Georgiassa ja Valko-Venäjällä.
Tutkijoiden mukaan Venäjä voisi puolittaa uusien hiv-tartuntojen määrän, jos se leikkaisi heroiinin suosiota huumeena lieventämällä sen korvikkeiden lääkerajoitukset samalle tasolle kuin useissa muissa maissa. Venäjällä on arviolta kaksi miljoonaa suonensisäisten huumeiden käyttäjää, joista noin kolmasosa kantaa likaisista huumeneuloista saatua hi-virusta.
SUOMESSA on alkuvuodesta on tullut ilmi jo toistasataa uutta tartuntaa, ja jos tahti jatkuu samana, tartuntoja todetaan tänä vuonna kaikkien aikojen ennätysmäärä. Kesä synkistää usein tilastoja.
Uusista tartunnoista valtaosa on Etelä-Suomesta, mutta huolestuttavinta kasvu on ollut Itä-Suomessa, jossa uusia tapauksia on todettu jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna.
Suomessa todettuja hiv-tapauksia on noin 2 700, hoitoa saavia hiv-potilaita noin 1 600 ja tietämättään tautia kantaa arviolta yli 500 ihmistä. Aidsiin kuolleita Suomessa on kolmisensataa.
Valistus ei näytä tehoavan. Äärimmäinen esimerkki rikollisen itsekkäästä välinpitämättömyydestä on vantaalaismies, joka suojaamattomassa seksissä salasi diagnosoidun hiv-tartuntansa neljältä naiskumppaniltaan pelätessään suhteiden päättyvän.
Mies sai yli kahden vuoden vankeustuomion ja nimensä lehtiin, täysin perustellusti. Uhrit eivät onneksi saaneet tartuntaa.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
Hei, kasvoni ovat täällä ylempänä
Petja SavoilaVerkkokolumnikuva