Suurvalta, suurvalta, suurvalta

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 26.08.2010 19:20

Kirjoittajan kolumnit

E i ole hauska taistella venäläisten kanssa. He eivät pidä puoliansa niin kuin muut vaan juoksevat pakoon.

Näin sanoi Kaarle XII venäläisistä vuonna 1700, Narvan taistelun jälkeen.

Veljeni Kaarle tahtoo näytellä Aleksanteri Suurta, mutta hän ei ole löytävä minusta Dareiosta, Pietari Suuri vastasi vuosia myöhemmin, Pultavan taistelun aattona.

Yhdessä tai kahdessa suuressa taistelussa muserran Aleksanterin sotajoukon, ja silloin hän polvistuu jalkojeni juureen.

Näin arvioi Napoleon Venäjän-retkensä alkaessa keväällä 1812.

Nyt loppukoon sota, hän kirjoitti Aleksanteri I:lle vielä samana syksynä poltetusta Moskovasta. Nyt se vasta alkaa, Aleksanteri vastasi.

Unohda, että Venäjä on suurvalta.

Näin kuului ulkoministeri Eljas Erkon ohje 31.10.1939 Moskovaan viimeisiin neuvotteluihin ennen talvisotaa lähteneelle J.K. Paasikivelle.

Pian seuranneina maailmansodan vuosina Neuvostoliitto näytti kaikille olevansa suurvalta, vaikka Adolf Hitler oli jo syksyllä 1941 ehtinyt julistaa, että vihollinen on lyöty idässä eikä se ole koskaan enää nouseva.

Yksi asia on varma. 080808 muutti maailmaa. Kuinka paljon? En todella tiedä.

Näin kirjoitti ulkoministeri Alexander Stubb syksyllä 2008 Venäjän ja Georgian kesäsodan jälkeen. Stubbin mukaan päivämäärästä tuli uuden maailmanpolitiikan synkkä syntymäpäivä.

Uuden? Venäjä oli vain jälleen käyttäytynyt niin kuin suurvallat aina käyttäytyvät.

Voimme oikeutetusti kysyä, onko Venäjä tänä päivänä kokonaisvaltaisesti suurvalta, ulkoministeri silti totesi vain kaksi vuotta myöhemmin, loppukesällä 2010.

VENÄJÄ-TUNTEMUS näyttää olevan Euroopan läntisille valtiomiehille ja johtajille ikuinen ongelma, eivätkä suomalaisetkaan tunnu tekevän joukossa poikkeusta. Yleistä hämmennystä on peitelty ylimalkaisilla puheilla "idän jättiläisestä" tai "idän arvoituksesta". Klassinen johtopäätös kuuluu, että "Venäjää ei voi ymmärtää" - ja sen nokkela jatko "eivät edes venäläiset itse".

Kenties eniten oikeassa tai vähiten väärässä on johtopäätös, jonka mukaan "Venäjä ei ole koskaan niin vahva kuin miltä se parhaimmillaan näyttää eikä koskaan niin heikko kuin miltä se huonoimmillaan näyttää".

Se, että usein lainatun aforismin lausujaksi mainitaan milloin saksalainen Otto von Bismarck, milloin britti Winston Churchill, osoittaa ainakin sen, että kestävät ja relevantit pohdinnat Venäjästä ovat nykypäivänäkin harvassa. Sekä sen, että suurvaltojen ja pienvaltojen luokittelussa aivan tavallinen kartta on edelleenkin pätevä työkalu.

HARVEMMIN esitetty mutta tästäkin historian pikakurssista ilmenevä tarinoiden opetus ja häveliäs johtopäätös on, että komentoa ja menoa Venäjällä/Neuvostoliitossa ei koskaan ole muutettu pakottamalla ulkoa päin. Muutokset ovat aina nousseet Venäjän sisältä. Se on jo sinällään kohtuullinen osoitus melkoisen pysyvästä suurvalta-asemasta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.