Kolumni
Täällä pomotan Minä!
Tapani Luotola
Kirjoittajan kolumnit
Kaikki jännitteet työelämässä eivät selity taloudellisesta taantumasta tai kaikkinaisesta tulospaineiden, työtahdin ja kilpailun kiristymisestä. Työelämässä on myös johtamisongelmia, jotka ovat saaneet työsuojelun ja johtamistaidon asiantuntijat huolestumaan.
Työsuojelutarkastajat ovat raportoineet tapauksista, joissa työnantaja on uhkaillut potkuilla työntekijää, jos tämä ei ole suostunut tekemään ylitöitä ilmaiseksi tai on ollut sairauslomalla. Ylitöistä kertyneiden rästivapaiden pitämisestä syyllistetään.
Työsuojelun ammattilaisten mukaan myös ihmisten pelko jäädä sairauslomalle on lisääntynyt, myös vakavissa tapauksissa. Etelä-Suomen työsuojeluun tuli viime vuonna lähes 400 yhteydenottoa epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla, sata enemmän kuin pari vuotta aikaisemmin.
Kehityssuunta on vakava. Yhteiskunnallinen hinta sairaiden johtajien aiheuttamista ja sairaista johtamistavoista aiheutuvista tuhoista työyhteisöissä on kerrannaisvaikutuksineen hirmuinen.
SUOMESSA on vasta hiljakkoin alettu päästä eroon autoritaarisesta "perkeleellä johtamisesta". Sen sijalle varsinkin Johtamistaidon opiston tutkimusjohtaja, professori Pauli Juuti on nostanut esiin narsistisen johtajan, joka itsekeskeisissä kuvitelmissaan kokee olevansa koko organisaatio. Narsistinen johtaja ei voi sietää, että on myös muita henkilöitä. Hän nousee organisaation yläpuolelle palveltavaksi ja kokee muut vain palvelijoikseen.
Narsistinen pomo voi omistautua omaan työhönsä niin intohimoisesti, että hän ei välitä inhimillisen kanssakäymisen pelisäännöistä eikä hänellä luonteenlaatunsa vuoksi ole kykyä eikä halua asettua toisen asemaan. Hänestä puuttuvat syyllisyyden tunne, empatia ja ennen kaikkea kritiikinsietokyky, koska hän vilpittömästi uskoo olevansa aina oikeassa. Sen sijaan hän vaatii ihailua, yliarvostaa ihmisiä, joista uskoo hyötyvänsä ja halveksii itselleen hyödyttömiä.
Henkinen väkivalta on yhtä tuhoisaa kuin fyysinen. Työyhteisössä ensimmäisenä romahtava lenkki ei todennäköisesti ole asemansa suojaama pomo vaan hänen alaisensa.
NARSISTINEN pomo on narsisti kaikessa muussakin elämässään. Ilmiötä on alettu laajemmin hahmottaa vasta viime vuosina. Anja Hannuniemi on kiinnittänyt huomiota persoonallisuushäiriöihin lapsiperheiden erotapauksiin liittyneissä vieraannuttamisilmiöissä. Toinen juristi Markku Salo tehnyt kirjan narsistista vastapuolena oikeudenkäynnissä. Riitely ja käräjöinti onkin narsistille tyypillinen toimintatapa.
Usein narsistit myös pärjäävät paitsi oikeussaleissa myös työelämässä, sillä narsistiseen persoonallisuushäiriöön ei normaalisti liity masennusta eikä se ilmene älyllisinä tai suorituskyvyllisinä ongelmina. Niinpä narsistit ovat ulospäin suuntautuneita, vakuuttavia esiintyjiä ja taitavia manipuloijia, joilla on esitettävänään intohimoinen visio itsensä toteuttamisesta oman elämänsä sankarina. Juuri siksi he menestyvätkin työpaikkahaastatteluissa ja johtajarekrytoinneissa.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
Hei, kasvoni ovat täällä ylempänä
Petja SavoilaVerkkokolumnikuva