Tärkeintä on halata kisamaskottia tv-ruudussa

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 17.05.2010 22:19

Kirjoittajan kolumnit

Peli on tärkein, sanotaan. Tai kuten vanhempi kollega joskus tiivisti: urheilussa tärkeintä on urheilu.

Ehkä näin onkin. Mutta jääkiekon MM-kisoissa asiasta ei voi olla aivan varma.

Kun katselee, kuinka jääkoneen konepellillä hyppivä Scooter villitsee kisayleisöä hirvittävällä teknohumpallaan, se pistää miettimään. Mikähän täällä oikeasti on tärkeintä?

Onko se jääkiekkoilun nykytila. Peli itsessään ja urheilu puhtaimmillaan. Maiden välinen jalo kilvoittelu.

Vai onko sittenkin tärkeämpää järjestää kahden viikon festivaalit, joissa myös pelataan jääkiekkoa.

KYSYMYS ON tietysti näkökulmasta.

Ja kisajärjestäjän näkökulma on liiketaloudellinen. Mahdollisimman paljon oheishömppää tarkoittaa mahdollisimman paljon tuloja. Rahan takiahan näitä turnauksia ylipäätään pelataan joka vuosi.

Kisaturistien näkökulma on puolestaan itsensä viihdyttäminen. Siihen taas monen kohdalla tarvitaan jotain muutakin kuin jääkiekko-otteluita. Tarvitaan hassut vaatteet, iso porukka ja alkoholin vapauttama mieli.

Enkä minä moralisoi. Päinvastoin, jokainen voi nautiskella turnauksesta omien mieltymystensä mukaisesti.

Jos katsojat haluavat mieluummin halailla kisamaskottia tv-ruudussa kuin pohtia Leijonien kulmapelin kombinaatioita, se on heidän oma valintansa. Onhan Urmel-maskotti aika söpö.

Sitä paitsi kanervaalitunnelma kuuluu nykyisin urheilutapahtumiin. Johonkin sodanjälkeisten jääpallo-otteluiden aikaan ei ole enää paluuta. Silloin peli oli varmasti tapahtuman ytimessä, kun katsojien oheisviihtyvyydestä vastasivat kisamakkara ja lämmin mehu.

Nykyään vaaditaan enemmän. Myös paljon jääkiekon MM-kisoja pienemmissä urheilutapahtumissa.

Eikä siinä ole mitään pahaa. Eihän urheilun seuraamiseen tarvitse suhtautua ryppyotsaisen analyyttisesti. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla katsomossa.

SILTI ON pakko kysyä. Mikä näiden otteluiden arvo lopulta on? Kuinka moni Kölnin megahallin viereiselle nurmikentälle kuseskelevista kisaturisteista muistaa hetki sitten päättyneestä ottelusta muuta kuin tuloksen?

Entä miksi aika monen ottelun suurin huutomyrsky syntyy pelin ollessa tauolla? Ämyreistä käsketään lyömään käsiä yhteen ja kansa tottelee. Eikös kannustuksen pitäisi perustua ottelun tapahtumiin? Maaleihin, torjuntoihin, taisteluun ja läheltä piti -tilanteisiin. Siis peliin nimeltä jääkiekko.

Tavallaan MM-kisoissa liikutaan vaarallisella vyöhykkeellä. Tuntuu, että jos ruuvia vielä kiristäisi, voisi viihde sysätä pelin syrjään. Silloinhan koko tapahtumalla ei olisi urheilun näkökulmasta mitään merkitystä.

Toki urheilijat yrittävät parhaansa ja taistelevat mestaruudesta, vaikka ympärillä pyörisi minkälainen tivoli. Mutta jos yleisö ei enää välitä itse peleistä, ollaan ajauduttu sivuraiteelle.

Silloin urheilu ei ole enää tärkeintä urheilussa. Tärkeintä ovat hyvät bileet.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.