Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
05.02.2010 20:58
Kolumni
Täydellinen hollantilainen päivä
Marjatta Hietaniemi
Kirjoittajan kolumnit
Kävin Vaasassa. Siellä näin Hallwylin museosta Tukholmasta peräisin olevan näyttelyn Altistu taiteelle. Kokoelman kerääjä, kreivitär Wilhelmina von Hallwyl oli Paul Sinebrykoffin ikätoveri ja liikuskeli tämän kanssa samoilla apajilla.
Sinebrykoff ulotti taiteenkeräämisensä laajemmalle kuin von Hallwyl, joka keskittyi lähinnä ihailemansa hollantilais- ja flaamilaistaiteen keräämiseen. Osin taiteenkerääjien intohimot osuivat samoihin taiteilijoihin kuten esimerkiksi Willem Claesz Heda. Taiteilijan puoliksi juodut maljat ja elämän lyhyyteen viittaava puoliksi kuorittu sitruuna on viehättänyt kumpaakin.
Tikanojan taidekotiin äärimmäisen hyvin soveltuvassa vanhan taiteen näyttelyssä huomioni kiinnittyi erityisesti 1500-luvulla syntyneisiin torikuviin, joiden pohjalta kehittyi korkealuokkainen hollantilainen asetelmataide.
Kalvinistisessa maailmassa miehen ja naisen välisiä suhteita ei voitu käsitellä vapaasti, vaan asiat esitettiin symbolien avulla. Esimerkiksi Pieter AertseninHedelmä- ja vihannesasetelma -maalauksessa naisen kädessä oleva kaali on naisen seksuaalisuuden symboli. Taustalla oleva mies pitää kädessään puolestaan miehisyyden symbolia, käyrää porkkanaa.
Samana iltana satuin katsomaan televisiosta Peter Webberin ohjaaman taidemaalari Vermeerin elämään sijoittuvan elokuvan Tyttö ja helmikorvakoru.
Tracy Chevalierin menestysromaaniin perustuvan elokuvan alussa on kuva kaalen ja sipulin leikkaamisesta. Porkkanan lisäksi sipuli oli miehisen seksuaalisuuden symboli. Ilman ainoatakaan sanaa ilmaistaan mitä tuleman pitää.
Elokuvassa ei ole ainuttakaan rakastelukohtausta, mutta se tihkuu seksiä. Kauneimmillaan suhde on taiteilijana hänen piikansa Grietin välillä, raaimmillaan Vermeerin elähtäneen mesenaatin lähentely-yrityksenä ja haluna saada seinälleen piikatytön kuva.
Päivän päätteeksi luin sähköpostiin tulleen viestin Hollannissa asuvalta kirjailija Heimo Pihlajamaalta, joka kertoi talven saapuneen maahan. Olin heti Delftissä ja katselin mielessäni värinhakumatkalla tuiskussa hytisevää harvaa huiviaan ympärilleen kietovaa Grietiä.
Onnistuin siis viipymään hollantilaistunnelmissa kaiken päivää. Itse asiassa tunnelma kertautui viime viikonloppuisella näyttelykierroksella.
Heikki Marila oli täyttänyt galleria Aman seinät suurikokoisilla enimmäkseen mustille pohjille maalatuilla ekspressiivisillä kukkamaalauksillaan. Paikoitellen paksu värikerros teki hollantilaisvaikutteisista maalauksista kolmiulotteisia ja lähes lihallisia. Loppuunmyyty näyttely osoitti, että ihmiset kaipaavat tämänlaatuista taidetta.
Amasta laskeuduin Esplanadin kautta Gallery Kalhama&Piippoon eli Piippolaan, kuten gallerian nimi on kotoistettu. Siellä kohtasin hollantilaismestarit uudelleen, nyt vain Japanin kautta kierrätettyinä.
Vuoden päivät maassa asunut Saara Ekström oli kuvannut japanilaisia sieniä ja kukkia mustaa taustaa vasten. Asetelmien runsaus johti samaan lähteeseen eli Hollannin 1600- ja 1700-lukujen asetelmataiteeseen.
Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.
