Teatterinjohtajan mahdolliset ominaisuudet

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 13.02.2010 20:15

Kirjoittajan kolumnit

V eijo Meren ansiokkaassa novellissa Suomen paras näyttelijä kuvataan pattitilannetta, jossa yritetään valita teatterinjohtajaa pienehköön maaseutukaupunkiin. Yksi pääkaupungista oleva näyttelijä on vahvoilla tehtävään, mutta hän puhuu liian kiivaasti venäläisen Stanislavskin teatteriteorioista.

Teatterinjohtokunta kokoontuu vastentahtoisesti tekemään päätöstä. Eräs johtokunnan jäsenistä on juuri ostanut uuden auton, jota hän silmäilee ihaillen ikkunasta koko kokouksen ajan. Muidenkin mielenkiinto on herpaantunutta ja hieman puolivillaista. Mutta lopulta päätös syntyy kuin syntyykin kaiken jutustelun lomassa.

Kielteinen päätös lähetetään varteenotettavimmalle ehdokkaalle. Se kuuluu suurin piirtein näin: "Kyllä te olette aivan liian pätevä henkilö näihin meidän pieniin ympyröihimme."

Jyväskylän kaupunginteatterin johtajakysymys on jälleen tapetilla, kun hyvää yhteishenkeä luonut Reino Bragge siirtyy Tampereen teatterin johtajaksi. Pientä paniikkiakin on ollut ilmassa. Taas joudutaan miettimään sitä, halutaanko teatterinjohtajaksi taiteilija, toimitsija, talousvastaava vai kulttuurin trendejä oivaltava konsultti. Moni saattaa olla jo sitä mieltä, että kulttuurikonsulentti on kaikkein luotettavin ja paras vaihtoehto. Taiteilijoihinhan ei voi luottaa ollenkaan, ainakaan talousasioissa.

Yleensä Jyväskylän kaupunginteatterin johtajaksi onkin valittu henkilö, joka ei ole varsinainen taiteellisen työn tekijä, siis omaleimainen ohjaaja, vaan eräänlainen teatterin "yleismies Jantunen".

Saattaa olla, että Jantusta etsitään nytkin, sillä katsojaprosenttienkin on oltava vähintään 110 prosenttia. Ja pienen näyttämön ovet on oltava visusti suljettuina, ettei kukaan itseään taiteilijaksi kuvitteleva pääsisi sinne veronmaksajien rahoja tuhlaamaan. Koska laskutikun mukaan kaikki mitä pienellä näyttämöllä tehdään, on lopulta tappiollista, konsultti saneeraisi koko pienen näyttämön. Tai voisihan sinne tuoda vaikkapa iskelmätaiteilijoiden yleisöystävällisiä esityksiä, ei mitään ahdistavaa modernia draamaa tai pystyynkuolleita klassikkoja.

Jyväskylän teatterinjohtajista Kurt Nuotio 1980-luvulla oli oikea ja produktiivinen ohjaaja, mutta teatterinjohtajana hän pani koko teatterin talouden sekaisin. Nuotion aikana teatterissa tapahtui niin paljon erilaisia produktioita, että teatterin vessassakin näyteltiin monologeja. Nuotio ohjasi itsekin muutaman huippuhyvän esityksen, muun muassa Lars Norénin intensiivisen psykodraaman (taisi olla peräti Suomen kantaesityksenä) ja Elmer Diktoniuksen Janne Kuution.

Nuotion jälkeen taiteellinen käyrä on ollut voimakkaassa laskusuunnassa. Yleensä kaupungiteatterin johtajaksi valittu ei ole saanut yhtään taiteellisesti kunnianhimoista esitystä valmiiksi. Nyt kansa pitää saada uudelleen innostumaan teatterista. Mutta riittäisiköhän teatterinjohtajan tehtävään edes jääkiekon huippuvalmentaja, ex-leijona, ansioitunut festivaalijohtaja tai kyntensä näyttänyt konsultti. Teatterinjohtajan toimenkuva on ristiriitainen, eikä tukea puhtaasti taiteelliselle johtajalle ole olemassa.

Teatterimies Ralf Långbacka sanoo muistelmissaan teatterin johtajakysymyksestä, että kana on ja pitää olla ennen munaa. Nykyisin ajatellaan päinvastoin. Teatteristakin niin, että siellä ei pidä ottaa minkäänlaisia esityksellisiä riskejä. Ei ainakaan niitä taiteellisia, joita nykyinen demokraattinen teatteriyleisö "vierastaa". Mutta vierastaako se todella? Ja voiko laskutikku kertoa erehtymättä aina kaiken?

Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.