Tekniikka petti valkokankaalla ja salissa

Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 31.08.2010 18:34

Kirjoittajan kolumnit

Helsingin Juhlaviikkojen tämänvuotiseen Jacques Tati -sarjaan kuulunut Playtime-elokuvan (1967) esitys oli hämmentävä kokemus. Suuren koomikon massiivisin elokuva hämmentää aina silkalla tarkkanäköisyydellään, mutta tällä kerralla ohjaaja-näyttelijän mielikuvituksen sekä todellisuuden rajakin hämärtyi vastaansanomattomalla tavalla.

Digitaalinen tekstitys oli hukassa koko elokuvan ajan singautellen repliikit kankaalle minuutteja myöhässä mutta konekiväärimäisellä nopeudella. Kun joku yritti korjata tilannetta, onnistui hän ainoastaan heijastamaan elokuvan päälle Windowsin sinisen taustakuvan ja epämääräisiä pudotusvalikkoja. Tekstitys lähinnä heikkeni.

Puolivälin paikkeilla äänikin alkoi pykiä ja katosi sitten pitkäksi toviksi kokonaan. Huuto salin takaovelta kertoi, että nyt ongelmia on myös digitaalisessa äänessä, eikä niille voida mitään. Salillinen elokuvanystäviä tuijotti kankaalla villisti soittavaa jazzyhtyettä täydessä hiljaisuudessa, kunnes ääni palasi possahtaen hetkellä, jolloin elokuvan yökerhon kattovalot alkoivat räjähdellä.

Moni sierainpari haisteli Bio Rexin ilmaa varmana siitä, että todellisuus ja fiktio olivat lopulta sekoittuneet. Tatin mestariteoksen ydinsanoma kun on, ettei ihmisten ympärilleen rakentama teknillistynyt maailma toimi tai ole ihmiselle hyväksi. Silti me voimme siinä elää.

Jacques Tati (1907-1982) ohjasi urallaan ainoastaan viisi pitkää näytelmäelokuvaa. Hän myös näytteli kaikissa pääosan. Elokuvien 1940-luvun lopusta 1970-luvun alkuun yltävä kaari on ainutlaatuisen tarkkanäköinen, ironinen kuvaus eurooppalaisen elämäntyylin perinpohjaisesta muutoksesta. Tuon muutoksen vauhti on hänen kuolemansa jälkeen vain kiihtynyt.

Tatin esikoiselokuvassa Lystikäs kirjeenkantaja (1949) moderni tehokkuusajattelu vielä saa nenilleen uinuvalla ranskalaisella maaseudulla. Viimeinen ohjaustyö Liikenne (1971) kuvaa jo maailmaa, joka on rakennettu kokonaan koneiden (autojen) eikä ihmisten ehdoilla.

Elokuvien suuruus piilee siinä, että ne ovat keskellä sekavaa muutosta niin vilpittömästi ja hyväntuulisesti ihmisen puolella. Tati ymmärsi, että epäinhimillisenkin kehityksen taustalla ovat usein hyvää tarkoittavat ihmiset. He eivät vain tiedä, mitä tekevät.

Juhlaviikkojen Tati-kokonaisuus jatkuu lauantaihin, syyskuun 11. päivään saakka, jolloin Peter von Bagh ja ranskalainen Tati-asiantuntija Stéphane Goudet keskustelevat elokuvateatteri Orionissa koomikon urasta ja vaikutuksesta kolme tuntia yleisön edessä. Sen jälkeen esitetään mestarin kenties kuuluisin elokuva Riemuloma Rivieralla (1953).

Riemuloman maailma on vielä herttaisen vanhanaikainen. Toivottavasti tekniikka silloin pelaa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.