Kolumni
Tervemenoa turistimatkalle Barcelonaan
Petri Siitonen
Kirjoittajan kolumnit
Münchenin yleisurheilun EM-kisat vuonna 2002 päättyivät suomalaisittain iloisiin tunnelmiin. Janne Holmén voitti maratonilla kultaa kaikkien suureksi yllätykseksi.
Neljä vuotta myöhemmin Göteborgissa korkeimmalle palkintokorokkeelle kipusi Joensuun Katajan Jukka Keskisalo. 3000 metrin esteiden Euroopan mestaruus ei jättänyt ketään kylmäksi.
Tänä vuonna uhkaa käydä kylmät.
Tiistaina alkavissa Barcelonan EM-kisoissa Suomen Urheiluliiton kunnianhimoinen tavoite on kolme mitalia ja neljä pistesijaa. Kaksien edellisten EM-kisojen saldo on ollut nykytilannetta arvioiden erinomainen.
Münchenissä Holmenin lisäksi mitalin nappasivat naisten kolmiloikassa hopealle hyppinyt Heli Koivula ja naisten keihäässä pronssia kiskaissut Mikaela Ingberg. Göteborgissa Keskisalon kultamitalin tueksi EM-hopeaa saalistivat keihäänheittäjä Tero Pitkämäki sekä moukarimies Olli-Pekka Karjalainen.
Nyt vastaavasta on tilastojen valossa turha haaveilla. Suomi lähettää kisoihin 39 urheilijaa, joista valtaosa matkaa Espanjaan sananmukaisesti turistiluokassa.
Monen urheilijan kauden paras noteeraus riittää EM-kisatilastossa sijoille 25-46, joten aamupäivät tulevat olemaan ammattikuntani edustajille kiireistä aikaa.
Jos ihmeitä ei tapahdu, niin urheilija toisensa jälkeen saa poistua kaupungin nähtävyyksien pariin jo aamukarsintojen jälkeen.
Toivotaan, että pettyneet urheilijat huikkaavat ohi mennessään edes jonkun kommentin.
Toisaalta onko pettymykseen edes syytä. Tällä kertaa tuntuu monen kohdalla riittävän se ikivanha fraasi: "Tein parhaani".
Potentiaalisia mitaliehdokkaita on vähän. Keihäsmiehet voivat onnistuessaan jälleen pelastaa suomalaisen yleisurheilumaineen. Heiltäkin vaaditaan venymistä.
Koko 2000-luvun ajan yleisurheilun arvokisoissa joku tai jotkut suomalaiset ovat venyneet mitaleille.
Toivotaan, että jostain löytyisi myös Barcelonassa se suomalaisyllättäjä.
Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.
Hei, kasvoni ovat täällä ylempänä
Petja SavoilaVerkkokolumnikuva