Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
23.08.2010 17:21
Kolumni
Twistin ylivoimaa
Tapani Luotola
Kirjoittajan kolumnit
Kulunut kesä ei ole ollut paras mahdollinen Vladimir Putinille ja Barack Obamalle.
Putinin suosiota ovat syöneet Venäjän kuivuus, kato ja varsinkin metsäpalot, Obaman tähteä laskevat Meksikonlahden öljykatastrofi ja New Yorkin moskeijakohu.
Boris Jeltsinin jälkeen valtaan noussut Putin edusti venäläisille sellaista omanarvontunnun palautusta, että häntä kuvattiin karismaattiseksi johtajaksi. Myös Obaman kyky voittaa amerikkalaisten luottamus oli niin ilmiömäinen, että hän pysyi Wikipedian "karismaattisten johtajien listalla" niin kauan kuin sivusto piti sitä yllä.
KARISMA eli armolahja (1.Kor. 1:7) oli yksi saksalaisen sosiologian klassikon Max Weberin (1864-1920) avainkäsitteistä. Erotuksena traditionaalisesta ja rationaalis-legaalisesta johtajuudesta karismaattisen johtajuuden perusta on yksilön erityinen pyhyys, sankaruus tai poikkeuksellinen luonne ja näistä rakentuva tekojen ohjelma.
Karisma edellyttää, että sen täytyy todellistaa itsensä uusin suorituksin, muuten karismaattinen johtajuus arkipäiväistyy Weberillä joko traditionaalisen tai byrokraattisen herruuden muodoksi. Useimmat tavallisesti karismaattisista johtajina listatuista henkilöistä ovatkin uskonnollisia tai uskonnollis-yhteiskunnallisia hahmoja kuten esimerkiksi Jeesus tai profeetta Muhammad, ihmisoikeustaistelija Martin Luther King tai Intian ja Pakistanin "isät" Mahatma Gandhi ja Muhammad Ali Jinnah. Tavallaan weberiläistä rajapintailmiötä, suku- tai perintökarismaa edustavat varsinkin Aasiassa perin yleiset valtasukujen dynastiat.
Armolahja johtajuuden lähteenä tarkoittaa ensiksi luonnollisesti sitä, että karismaattinen johtajuus voi periaatteessa ilmetä kenessä tahansa. Toiseksi se voi olla avain niin hyvään kuin pahaankin.
Karismaattisten johtajien toimintaa leimaa usein ennustamattomuus, sillä johtajat eivät koe olevansa sidoksissa hallitsemisen traditioihin tai yhteiskunnallisiin normeihin ja edellyttävät usein seuraajiltaan oman esimerkkinsä tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämänalueilla. Lisäksi karismaattinen johtajaorganisaatio on haavoittuva, se voi romahtaa johtajansa poistuessa näyttämöltä.
KARISMAATTISUUS ei ole kovin analyyttinen käsite. Sitä joko on tai ei ole. Tarkkanäköisesti ilmiötä analysoi muiden muassa Juhani Juice Leskinen (1950-2006). Hänen avainkäsitteensä on yhtä selkeä kuin Weberilläkin, Twistin ylivoima:
Mitä Lammio inhosi Rokassa?
Twistin ylivoimaa...
Mitä tajunneet ei Stalin eikä Bokassa?
Twistin ylivoimaa...
Messias toteutti muilta epäonnistunutta projektia ristillä ja legitimoi siten oman seuraamisensa. Ainoana laulussa mainituista hän ei aliarvioinut twistin ylivoimaa, tunnetuin seurauksin. En tiedä, pyörittelikö Leskinen twistiä omissa ajatuksissaan sen teoreettisemmin, mutta ainakin laulussa Erkki Twistaa Erkki twistaa "vielä kuoltuansa".
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.
