Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
08.03.2010 00:01
Kolumni
Työ muuttui, häpeä jäi
Markus Mattlar
Kirjoittajan kolumnit
Miltä kuulostaa sana työ? Vähän kuin luterilaiselta käsitykseltä työstä: kovaa eikä kovin miellyttävää. Yksi kova konsonantti potkaisee laiskurit hereille ja kaksi jämerää takavokaalia kertovat, ettei tämän ole tarkoituskaan olla mukavaa.
Miltä kuulostaa sana työtön? Vielä pahemmalta. Ö-kirjaimissa on rienaava kaiku, ja t-kirjaimet tärähtävät kuin näkymättömän piiskan näpäytykset iholla. Kova sana, ja halveksuva vielä.
Työ ja työtön ovat tärkeitä sanoja, kun valtakunnanpolitiikassa vedetään suuria linjoja. Ja usein ne nousevat esiin myös silloin, kun tavallinen maan matonen miettii elämäänsä.
Tiheässä käytössä sanat ovat turvonneet merkityksistä, työ myönteisistä ja työtön kielteisistä. Työ ymmärretään lähes kaiken hyvinvoinnin perustaksi, ja työttömyys on loogisesti yhteydessä kaikenlaiseen inhimilliseen pahoinvointiin.
Monimutkaistuneessa maailmassa harva vastakkainasettelu on enää yhtä voimakas. Ei ihme, että puolueetkin kilvoittelevat siitä, kuka saa edustaa työväkeä.
TYÖN ARVOSTUKSELLE ja työttömyyden kavahtamiselle on tietysti vahvat historialliset syyt. Suomalaiset elivät tuhansia vuosia oloissa, joissa työtä oli pakko tehdä pysyäkseen hengissä. Työttömyys oli käsitteenä absurdi.
Tehty työ oli myös välittömässä yhteydessä toimeentuloon. Itse kaadettu hirvi tai itse kasvatettu vilja pitivät nälän loitolla.
Joka kerta, kun puhelinmyyjä soittaa, mieleen tulee, kuinka nyt ovat asiat aivan toisin. Useimmat meistä tekevät toimeentulonsa eteen työtä, joka liittyy muuhun kuin ihmisten perustarpeiden kannalta välttämättömien hyödykkeiden tuottamiseen. Ja samalla ruoanlaiton ja kotitöiden kaltainen työ, jolla on kiinteä yhteys perustarpeiden tyydyttämiseen ja joka entisaikoina olisi ollut olennainen osa jokapäiväisen leivän hankintaa, on työnnetty työ-sanan kovan ytimen ulkopuolelle. Kun ei siitä mitään makseta.
Työn luonteen muuttuminen on ollut väistämätöntä. On kuitenkin ristiriitaista, että työ-sanaan liittyvät arvoasetelmat ovat samaan aikaan pysyneet ennallaan. Se on ongelmallista tilanteessa, jossa työttömyys on yleistä ja siihen liittyy paljon inhimillistä pahoinvointia.
GLOBAALISSA KAPITALISMISSA työttömyyden taustalla ovat useimmiten taloussuhdanteet tai työelämän muuttuneet osaamisvaatimukset, harvoin laiskuus tai yksiselitteinen osaamattomuus. Vanhojen työkäsitysten myötä nykypäivän työtön joutuu kuitenkin kantamaan sanan historiallista painolastia: ajatuksia häpeästä, laiskuudesta ja osaamattomuudesta. Oli sitten työttömyyspäivinään kuinka toimelias ja perheelleen tai muulle yhteisölle kuinka arvokas tahansa.
Eipä siis ihme, että työttömyyteen liittyy kaikenlaisia sosiaalisia ongelmia.
Ansiotyö ja ansiotyöttömyys ovat paperinmakuisia sanoja, mutta silti ne kuvaisivat nykypäivän työtä ja työttömyyttä realistisemmin ja armeliaammin kuin työ ja työttömyys. Ansiotyötä tehdään ansioiden hankkimiseksi eikä sillä ole sen pyhempää olemusta. Ansiotyötön ei tee ansiotyötä, mutta saattaa olla hyvinkin ahkera ja osaava kotona tai vapaaehtoistyössä.
Vanhat termit voisivat jäädä kansantaloutta koskevaan puheeseen. Siitä näkökulmasta katsottunahan työ on yhtä kuin palkkatyö ja yksiselitteisesti menestyksen ehto, työttömyys taas sen vastakohta. Arjen ja yksilön tasolla vastakkainasettelun aika on ohi.
