Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
21.02.2012 15:48
Kirjoittajan kolumnit
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa hallitus on lyönyt lukkoon kantansa siitä, mikä olisi mieluisin malli järjestää kyseiset palvelut jatkossa(kin). Muut himmelit on unohdettu ja nyt luotetaan vahvojen kuntien kykyyn järjestää parhaimmalla tavalla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) vastikään asettaman työryhmän tehtäväksi jää nyt pohtia, miten suurkunnat toteuttaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen.
Vahvojen kuntien malli on yksi monista malleista, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen rakenne- ja rahoitus tulisi järjestää.
Uudistamisen tarve on tiedetty ja tunnustettu jo pitkään. Porinaa sen sijaan on aiheuttanut se, miten uudistus tulisi toteuttaa. Erilaisia himmeleitä on ollut liki kymmenkunta.
Vaihtoehtoina kuntakeskeiselle mallille on esitetty muun muassa Kelan mallia, Sitran mallia, maakuntamallia, sote-mallia ja taisi lääkäriliitollakin olla oma mallinsa.
Kelan ja Sitran mallit pyrkisivät luomaan terveydenhuollon palveluja varten yhden kansallisen rahoittaja-tilaajan. Kaikki terveydenhuollon rahat osoitettaisiin joko Kelan tai Sitran hallinnoimalle keskitetylle instanssille.
On hyvä, että hallitus on vähin äänin hylännyt näin massiivista byrokratiaa rakentavan mallin. Mallin ongelmana on muun muassa demokratiavaje – kuka valvoisi kaukana asiakkaista olevaa keskusbyrokratiaa? Miten kunnat motivoituisivat ylläpitämään terveydenhuollon palveluja, kun niitä hallinnoitaisiin keskitetysti ylhäältä? Mallissa jää lisäksi sosiaalipalvelujen järjestäminen ja rahoitus ratkaisematta.
Maakuntamallilla on kannattajansa, eikä vähiten siksi, että se muistuttaa Ruotsin tapaa järjestää sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Palvelujen tuottajina ja rahoittajina olisivat maakunnat. Palvelut voisivat olla joko julkisesti tai yksityisesti tuotettuja.
Ongelmaksi voisi tulla kolmen portaan verotus: kunta- ja valtionverotuksen lisäksi tarvittaisiin vielä maakuntatasoinen verotus rahoituksen järjestämiseksi. Vai ottaisivatko maakunnat verotuksessa kuntien roolin?
Sote-malli puolestaan on ollut sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä entisen peruspalveluministerin, nykyisen sosiaali- ja terveysministerin Paula Risikon (kok.) erityisessä suojeluksessa. Kaavaillut 20–50 sote-aluetta toimisivat palvelujen järjestäjinä, tuottajina sekä rahoittajina. Sote-alueen perustana olisi kunta tai kuntayhtymä.
Sote-alueiden määrästä saa vaivattomasti aikaan mittavan riidan. Malli ei kuitenkaan ota kantaa terveydenhuollon monikanavaisuuteen. Terveydenhuollon rahoittajia ovat nyt kunnat, valtio, kotitaloudet, Kela, työnantajat ja yksityiset vakuutusyhtiöt. Monikanavaisen rahoituksen yhtenä taakkana on muun muassa terveydenhuollon eriarvoistuminen.
Voihan olla, että vahvat kunnat olisivat hyvä ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon uudelleen järjestämiseen. Mutta tuskin hommaa silti kannattaa aloittaa rajojen piirtämisellä.
