Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
25.11.2009 20:59
Kolumni
Uusi Jyväskylä panttaa taiteen prosenttia
Hannu Castrén
Kirjoittajan kolumnit
Monet kaupungit ovat tehneet oman arkkitehtuuripoliittisen ohjelman, joihin poikkeuksetta ja vihdoin viimein sisältyy myös suunnitelma taiteen prosenttiperiaatteen toteuttamisesta. Sellainen merkintä löytyy myös Jyväskylän ohjelmasta vuodelta 2002.
Sen tärkeänä lähtökohtana on Alvar Aalto. Jyväskylä on Aallon kaupunki ja siksi ei ole kuin ihan vähän liioiteltua ilmoittaa, että Jyväskylässä pyritään luomaan maailman parasta arkkitehtuuria. Ainakin arkkitehdit Peter Zumthor, Zita Cotti ja Martina Hauser, joiden suunnitelmat ovat siirtyneet mappi öö:hön, pitänevät ajatusta epätotena. Samaa mieltä saattaa olla Kuokkalan sillan pielessä köhivä kerrostaloasukaskin.
Alvar Aallon päämääränä oli kokonaistaideteos. Se tarkoittaa arkkitehtuurin, taiteen, muotoilun ja ympäristön mahdollisimman täydellistä yhteyttä. Kuvataiteella on kokonaisuudessa tärkeä rooli, eikä sitä voi ohittaa osana arkkitehtuuria ja julkista tilaa.
Uuden Aallon Jyväskylässä näin tapahtuu huolestuttavan usein. Kuvataide ei astu mukaan rakennuksen suunnitteluvaiheeseen ja ihmeen harvoin myöskään rakennuksen viimeistelyvaiheeseen. Samalla taiteilijat jäävät ilman heille kuuluvia työtilauksia.
Jyväskylän maalaiskunta piti kyllä huolen uusien ja peruskorjattujen koulujensa taiteesta prosenttiperiaatteen henkeä toteuttaen. Onko sen oppi otettu sydämellisesti vastaan vai alistettu suuremman vähättelyllä? Ainakaan en ole huomannut, että Puistokoulun laajennussuunnitelman julkistamisen yhteydessä olisi taiteellisesta puolesta informoitu.
Jyväskylän Taiteilijaseura ajoi prosenttiasiaa jo 1960-luvulla. Paljolti sen seurauksena kaupunki alkoi hankkia uusiin rakennuksiin taideteoksia paikallisilta taiteilijoilta. Prosenttiperiaatteen toteuttaminen on vuosikymmenten aikana ollut kuitenkin katkelmallista eikä arkkitehtuuripoliittinen ohjelma ole tuonut siihen erityistä dynamiikkaa saati johdonmukaisuutta.
Aallon esikuvallisuus ei siis toimi kovin mallikkaasti. Kokeillaanpa Oulua. Oulu sopii hyväksi rinnastukseksi Jyväskylälle, vaikka vertailu tuottaakin masentavan tuloksen. Prosenttiperiaate otettiin Oulussa käyttöön jo 1960-luvulla, mutta vuosia kangerrelleena siitä tehtiin valtuustoaloite vuonna 1999.
Aloitteen vaikutus tuntuu lähes yliluonnolliselta: kuluvan vuosikymmenen aikana Oulussa on syntynyt prosenttitaidetta yli 50 taiteilijalta ja parhaimmillaan on ollut meneillään kymmenen julkisen taiteen hanketta.
Prosenttihankkeet ovat monissa kaupungeissa kaatuneet eri alojen virkamiesten yhteistyökyvyttömyyteen. Syyt ovat olleet paitsi vanhakantaisia myös onnettomalla tavalla provinsiaalisia. Maailman parhaan arkkitehtuurin tai omaleimaisesti luovan kaupungin synnyttämisessä jääräpäiset vastakkainasettelut ovat tuhoisia.
Sellainen pitää kumota jo julkisen taiteen työryhmän monipuolisella koostumuksella ja sivistyneellä tiedolla prosenttitaiteen mahdollisuuksista. Työryhmän ytimen muodostaisivat mitä ilmeisemmin kaupungin taidemuseon ja tilapalvelun edustajat. Muutama kahvipannullinen siinä menee aivan varmasti arvokeskustelun painikkeeksi.
Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.
