Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
30.08.2010 19:57
Kolumni
Vain tyhmä jää plagioinnista kiinni
Timo J. Tuikka
Kirjoittajan kolumnit
Opettaja-aikoinani hymyssä oli pyllyyn tyrkkimistä, kun laiskat tekniikan ihmelapset palauttivat netistä tulostamiaan esseitä. He vakuuttivat kirkkain silmin tekstien olevan omaa tuotantoa, vaikka sivutiedot komeilivat yhä paperin ylälaidassa.
"Mistäs tämä kollektivistisen ja individualistisen vapauskäsityksen jännite tuli mieleen?", julmistelin.
"Noh, se vain tuli", kiemurteli eräskin oppilas
Yksinkertainen opetukseni suorille lainaajille oli, että tyhmä saa olla, jos jää kiinni. Pelottelin aloittelevien plagiaattorien päätyvän ajattelukyvyttömiksi ulkomaankauppaministereiksi. Monelle uraa tekevälle poliitikolle plagiointi muodostuu turhaksi kiusaukseksi.
Mikään ei ole helpompaa kuin plagiaatin kierto. Tarvitsee vain latoa sanat eri järjestykseen ja kertoa lähteet. Tieteessäkin voi pötkiä pitkälle muiden ajatusten ja sanojen pyörittelyllä, vaikka ei ymmärtäisi asiasta hevon himpulaa, eikä osaisi esittää asiaansa ymmärrettävästi.
Tieteen kielen kanssa lankeaa helposti itse virittämiinsä ansoihin ja lopulta tavaa sanakirjan kanssa omaa tekstiään.
Tutkimustyö on siitäkin veikeää, että se perustuu lähes aina aiemman tiedon rohmuamiseen. Tiede on sivistyneen arvailun ohella hienostunutta pöllimistä. Plagiointia yleisempi ongelma tieteessä on hämärä viittaaminen ja itsensä plagioiminen, joihin on joskus syyllistynyt noin 100 prosenttia tutkijoista.
Kun tieteestä on muodostunut kansainvälistä tulosurheilua, jossa määrä korvaa laadun, omia vanhoja artikkeleja kopioidaan, muokataan ja julkaistaan uusina tutkimuksina hiki hatussa; näyttää hyvältä CV:ssä.
Kulttuuri kaikissa muodoissaan perustuu luoville varkauksille. Lapset kehittyvät ja tutkimukset, sanomalehdet, romaanit sekä elokuvat syntyvät idea- tai tekstivarkauksista.
Usein luovuuden ja plagioinnin raja on hieno. Siinä missä onneton tutkija, kaunokirjailija tai kolumnisti lynkataan suorasta tekstivarkaudestaan, palkitaan elokuvaohjaaja Quentin Tarantino neron leimalla kohtausvarkauksistaan. Olen itsekin julkaissut tällä palstalla yhden mukaelmakolumnin alkuperäisteokseen viittaamatta.
Hyväksyttyä plagiointia kutsutaan fiinisti pastissiksi, jossa oikein sormella osoitellaan plagiointia.
Plagiointi on epäreilua, mutta ei usein kovin vaarallista kuin tekijälleen. Omien tietojen pihtaaminen voi olla vaarallisempaa, kuten sikainfluenssarokotusjupakka osoitti. Tutkijoille taisi olla tärkeintä päästä julkaisemaan tiedot ensimmäisenä, vaikka laki ja järki olisivat vaatineet välitöntä tiedotusta.
Tiedotusvelvoite voitaisiin kirjata lakiin myös muilla tieteenaloilla. Politiikan tutkijoiden olisi pakko ilmoittaa julkisuuteen heti, kun he havaitsevat poliitikkojen pelaavan vilunkia.
Suurin osa idea- ja tekstivarkauksista tapahtuu arjessa ystävien kesken. Nolojenkin juttujen suhteen kannattaa muistaa, kenelle kunnia kuuluu.
Kerran kerroin kaverille hassun sattumuksen, johon kaveri tokaisi, "Tuo sattui muuten mulle!"
Kirjoittaja on Suomen poliittisen historian tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.
