Kolumni
WinCapitan haavoihin pikalaastaria
Pekka Tiihonen
Kirjoittajan kolumnit
Sijoitusklubi WinCapita sai Konnevedellä vahvan jalansijan ja toi valtakunnallista mainetta, mutta sen aiheuttamia mustelmia pitäisi hoitaa jo nyt eikä vasta poliisitutkimusten valmistuttua.
Pienessä Konneveden pitäjässä ei ole varaa siihen, että suuttumus ja epäily pesiytyvät ihmisten suhteisiin vuosikausiksi.
Poliisi tekee omaa tärkeää työtään. Mutta laajaksi talousrikokseksi oletetun vyyhden tutkinta kestää kauan. On puhuttu jopa yli kahdesta vuodesta.
Jos rikostutkinnan jälkeen joku joutuu syytteeseen, käräjät katsotaan aikanaan.
Yhteisön elämää kuitenkin haittaa, jos jotkut sen jäsenistä henkisesti roikkuvat löysässä hirressä parikin vuotta vaivaisen WinCapitan takia.
Paikallisten mukanaolijoiden kannattaisi aloittaa keskustelut, todeta mitä on tapahtunut, neuvotella sekä sopia mikäli on sopimista.
Sivusta on tietysti helppo neuvoa keskustelemaan, mutta parempaakaan keinoa ei ole.
Konneveden Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Heikkilä arveli huhtikuun lehtihaastattelussa, että sijoitusklubiin liittyvä jälkiselvittely on rankkaa. Jotkut menettävät rahaa ja ihmissuhteet ovat koetuksella.
Heikkilän haastattelusta kannattaa muistaa erityisesti yksi asia.
Hänen mielestään alueen toimijoissa ei ole rikollisia vaan pikemminkin uhreja.
Voi kuvitella, että rahaa menettäneen ja suosittelijan on hankala aloittaa keskustelua.
Aluksi kannattaa luopua uskosta, että WinCapita palauttaa sijoitukset voittoineen luvatulla tavalla. Poliisi ei ole löytänyt viitteitä valuuttakaupasta, josta sijoitusklubin piti hankkia tuottonsa.
Kannattaa muistaa, että kukaan meistä ei ole erehtymätön. Jos aidosti pyritään kohentamaan suhteita, syyttely avaa keskustelun huonosti.
WinCapitan alimpiin portaisiin kuuluvia tavallisia sijoittajia on turha moittia ajattelemattomuudesta.
Ihminen ei olisi ihminen, jos hän osaisi kiertää kaikki koukut ja riittävän houkuttelevaan kaapuun puetut tarjoukset. Huijauksissa on menetetty rahaa aina ja tullaan myös menettämään.
Sijoitusklubi tarjosi myös hauskuutta. Jotkut kokivat iloisia hetkiä, kun voitto tupsahti tilille luvatusti. Viime kuukausina se on tarjonnut vahingoniloa klubin ulkopuolisille.
WinCapita saa miettimään, millä tavalla tavallinen ihminen voi hankkia luotettavaa tietoa sijoitusmahdollisuuksista. Suin päin ei voi luottaa edes pankkeihin.
Uutisissa on kerrottu tunnetusta tanssinopettajasta, joka menetti sijoittajana miljoonan ja käräjöi pankin kanssa.
Harva asia on aiheuttanut niin runsaasti keskustelua lukijoiden ja aluetoimittajan välille kuin WinCapita Konnevedellä. Moni kuntalainen oli valmis keskusteleman aiheesta - mutta yleensä vain luottamuksellisesti.
Viime viikkoina yhteydenotot ovat loppuneet. Huhtikuun lopulla tullut viesti hämmästytti. Eräs lukija nimittäin ilmoitti, että häntä oli pyydetty uuteen WinCapitan tapaiseen sijoitusyhteisöön.
Kirjoittaja on Keskisuomalaisen Äänekosken aluetoimittaja.