Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 17.04.2012 18:24
Kolumni

Ympäristöhaitat ovat omia kokonaisuuksia

Ekologisten sääntöjen mukaan kaikki ympäristötekijät vaikuttavat toisiinsa. Tästä ei pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että ihmisen aiheuttamia ympäristöhaittoja voitaisiin tarkastella yhdessä. Käytäntö on osoittanut, että paras tulos saadaan hallitsemalla erikseen vaikkakin yhtäaikaisesti eri ympäristöhaittoja.

Jokaisen ympäristöhaitan taustat on tunnettava, mikä merkitsee yksityiskohtien selvittämistä ja niiden perusteella toimintaan kohdistettavien rajoitusten asettamista. Lupaehtojen perusta tehdään haitta-aluekohtaisesti eikä kokonaisuutena. Kokonaisarvio laaditaan tarvittaessa ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmassa YVA-lain mukaisesti.

 

Keskeiset ympäristönsuojelun säädökset on nyt koottu ympäristönsuojelulakiin. Kehitys sekä kansallisessa ympäristön tilassa että koko EU-alueella osoittaa, että ympäristönsuojelun yhtenäistäminen ei ole tuottanut parempaa tasoa ympäristössä.

Tätä ei voi pitää ihmeenä, koska yhtenäistämisdirektiivin tavoite olikin vain estää haitallisen kilpailun syntyminen eritasoisilla ympäristövaatimuksilla. Direktiivi ei tähdännytkään ympäristönsuojelun toiminnan tehostamiseen.

Suomen ympäristönsuojelulailla vuodelta 2000 laitettiin täytäntöön EU:n yhtenäistämisdirektiivi. Se merkitsi loppua hyvin alkaneelle alan lainsäädännön kehittymiselle. Ympäristökysymykset eivät ole yhteismitallisia, eikä niitä voida tarkastella tästäkään syystä yhtäaikaisesti.

EU-maat ovat ympäristön muutosten osalta hyvin erilaisessa tilassa ja niissä vallitsevat erilaiset arvot ja arvostukset. Ne heijastuvat myös ympäristönsuojelun lupamenettelyihin, jotka ovat kasvaneet eri suuntiin. Tällöin on voitu ottaa huomioon kunkin maan luonnonolot, asukkaiden varallisuudet ja ympäristönsuojelun tarve.

EU:n yhtenäistämisdirektiivi on minimiharmonisointidirektiivi, joka tällöin määrää toiminnan minimitason, mutta antaa jäsenmaalle oikeuden tiukempiin kansallisiin määräyksiin. Mikäli direktiivin linjasta poikettaisiin ylöspäin, samalla asetettaisiin toiminnanharjoittajalle lisäkustannuksissa kilpailun esteitä. Näin lupamenettely johtaa käytännössä kohti minimitasoa, jolloin valistuneissa ympäristömaissa tasoa lasketaan.

Ympäristönsuojelulain yhdeksi tavoitteeksi asetettiin hallintomenettelyn yksinkertaistaminen. Tavoite on periaatteessa kannatettava, mutta sen toteuttaminen on osoittautunut epäonnistuneeksi. Ympäristölupien käsittely vie aina aikansa ja sitoo henkilöstöä. Tällöin on vain pieni ero siinä, onko lupahakemus haittakohtainen vai yhtenäinen.

Tosiasiallinen tavoite olikin vähentää hallinnosta henkilöitä ja nopeuttaa hakemuksen käsittelyä. Tämä voi johtaa vain yhteen lopputulokseen: tason laskemiseen. Yksityiskohtien tunteminen edellyttää asiantuntemusta, jota yhdellä henkilöllä ei ole jokaisesta esille tulevasta seikasta.

Johdonmukaisesti ympäristönsuojelulain tavoitteiden kanssa ryhdyttiin toteuttamaan henkilöstön tuottavuusohjelmaa. Se merkitsi supistuvalle henkilöstölle työmäärän kasvua, työuupumusta ja vähitellen työn laadun heikentämistä. Kuviteltu byrokratian vähentäminen ei tuottanut ympäristössä myönteistä tulosta.

Ympäristöasioiden tarkastelu hallinnossa pyrittiin tekemään tehokkaammaksi. Kuitenkin alan lupamenettely on monitahoinen. Kuntatasolla on valtaosa kysymyksistä, mutta seudulliset ELY-keskukset hoitavat muun muassa YVA-asioita. Vesiasioissa mukana ovat aluehallintovirastojen ympäristölupayksiköt.

Nyt nämä tahot tekevät osin päällekkäistä työtä. Huonosti valmistellut lupakysymykset johtavat entistä useammin muutoksenhakuun. Lausunnot valituksiin lisäävät työtä viranomaisten kesken. Ympäristölle olisi eduksi yhdistää ELY:t ja ympäristölupayksiköt.

 

Yhtenäistäminen ei ainakaan EU:ssa yksinkertaistanut alaa ja saattanut eri ympäristötekijöitä yhteen. EU on antanut noin 200 ympäristödirektiiviä, mutta vuonna 1996 tällä uudella direktiivillä ei saatu näitä vähennettyä, ne ovat yhä voimassa. Tärkeimmät näistä oli valmistettu ennen Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Liityttäessä olisi pitänyt oivaltaa liittää sopimukseen näitä ympäristödirektiivejä koskeva varauma.

EU:n vanhat arvot ja tavoitteet näkyvät puitedirektiivien antovuosissa: Vesiensuojelu (1976) ja ilmansuojelu (1984). Sama on muissa keskeisissä direktiiveissä: jäte (1991), luonnonsuojelu (1992) ja YVA (1987 ja 1997).

EU on ennen kaikkea talousyhteisö eikä ympäristöjärjestö. Ihmetellä pitää, miksi eri EU-maissa noudatettavia menettelyjä ja omia ympäristöoloja ei voitu ottaa huomioon, jos halutaan parantaa ympäristön tilaa.

 

Ympäristönsuojelulain aiheuttamia haittoja voidaan vähentää ainakin kahdella tavalla. Hallinnon voimavarat on säilytettävä tehokkaalla tasolla hylkäämällä vaikuttavuusohjelmalla perustellut henkilöstön ja muiden voimavarojen supistaminen sekä nostamalla asetustasolla eri ympäristötekijöiden laatutasoa.

Ympäristönsuojelun yhtenäistämistavoite on kaunis ajatus ajalle, jolloin kaikessa yhteiskuntien toiminnoissa ympäristövaatimukset sisällytetään automaattisesti tasavertaisesti päätöksentekoon. Vielä eivät Suomi eikä EU talousyhteisönä ole tähän valmiita.

 

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos.

Lähetä linkki
Sähköposti

Kolumnit

Seuraa meitä Facebookissa