Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
12.02.2009 19:36
Kolumni
Ympäristöhallinto on taas valinkauhassa
Olli Paasivirta
Kirjoittajan kolumnit
Ympäristönsuojelu ja sen hallinto ovat päässeet aikuistumaan. Tietoa ja kokemusta on kertynyt ja toiminta saanut vankemman pohjan. Mutta ovatko tulokset olleet kaikille hyviä vai liiankin hyviä? Onko joidenkin mielestä tämän aikuisen aika alkaa hiljentyä ja hyväksyä muiden ympäristöä kuluttava tai jopa tuhoava meno?
Ympäristöongelmien ja luonnonvarojen kestävä käyttö ovat nostaneet alan yhteiskunnallista merkitystä ja sen mukana korostaneet alan hallinnon osuutta, lupa- ja ilmoitusmenettelyn sekä valvonnan merkitystä.
Hallinnon kehittämisen ministeriryhmä, HALKE esitti valmistelun pohjaksi lokakuussa muutoksia alan väliportaan hallintoon. Kun ympäristönsuojelua kehitettiin voimakkaasti 1970-luvulla ja vielä 1980-luvun alussa, pidettiin väliporrasta, silloin lääninhallituksia, parhaana alan toimeenpanevana elimenä. Sitä sen seuraaja on vieläkin, koska tavoitteet voitiin tuolloin poliittisesti toteuttaa.
Aluehallintoon uusi virasto
Lääninhallitusten ympäristönsuojelutoimistojen sekä vesi- ja ympäristöpiirien perustalle rakennettiin alueelliset ympäristökeskukset. Nyt HALKE katsoo, että alueelliset ympäristökeskukset tulisi lopettaa ja siirrettäisiin osaksi uutta aluehallintovirastoa. Tässä ratkaisussa saatetaan rikkoa pahasti periaate ympäristönsuojelun riippumattomasta harkinnasta alistamalla se vastakkaisille tavoitteille myös päätöksenteossa.
Tätä periaatetta on kannatettu laajasti ja sitä ovat vieneet eteenpäin erityisesti keskustalaiset tahot. Yhtenä ensimmäisten joukossa oli keskustapuolueen puoluehallituksen ympäristöpoliittinen toimikunta, joka Paavo Väyrysen johdolla esitti helmikuussa 1980 puoluehallituksen työvaliokunnalle alueellisen ympäristönsuojelutoimen kehittämistä tältä pohjalta.
Omaksutun linjan mukaisesti syyskuussa 1980 keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Ruokola totesi ryhmäpuheenvuorossaan, että "kiireellinen tehtävä olisi perustaa lääninhallituksiin ympäristö- ja luonnonsuojeluasioita käsittelevä toimisto". Kaikkien näiden kannanottojen valmistelumuistioissa korostettiin alan riippumatonta asemaa.
Ministeriössä vastustajia
Sisäasiainministeriö antoi heinäkuussa 1975 kaksi vuotta läänin tarkastajien tulon jälkeen maaheroille ohjekirjeen. Siinä todetaan, että "(Ympäristönsuojelun) virkamies ei voi julkisuudessa esiintyä vastoin virastonsa (lääninhallituksen) omaksumaa kantaa, vaikka hänen henkilökohtainen käsityksensä ei sitä vastaisikaan".
Noiden aikojen jälkeen 1980-luvun alussa alkoi keskustan sisällä tapahtua muutos, johon vaikutti vihreiden tulo kentälle. Uusi ryhmä veti vanhoilta puolueilta ympäristöpoliittista tukea ja ajoi ne vanhakantaiselle vastustuslinjalle. Tätä osoittaa muun muassa Matti Vanhasen kirjoitus lokakuussa 1979 "Keskustapuolue ja ympäristökysymykset".
Tässä kirjoituksessa Vanhanen toteaa, että "nyt , kun aika luonnon suojelemiselle on koko kansan silmissä otollinen, vaikuttaa siltä kuin puolueessamme heräisi vastustus". Edelleen hän totesi, että "Koijärvestä (vihreistä) varoitettiin puolueemme sisällä käsittääkseni hyvissä ajoin. Pertti Seiskari ja Olli Paasivirta molemmat omilla tahoillaan antoivat varoituksen".
Nyt 29 vuotta myöhemmin on aihetta uudistaa varoitus: keskustan taholta ei tule heikentää ympäristönsuojelun toimen asemaa aluehallinnossa. Tämä olisi otettava huomioon laadittaessa yksityiskohtaista suunnitelmaa aluehallintovirastosta. Alan riippumaton hallinto ei ole este sen periaatteen toteuttamiselle, että valtion väliportaan hallinnossa pyritään vähentämään byrokratiaa hallinnontasoja vähentämällä.
Ympäristönsuojelutoimi edellyttää näkyvyyttä, myös yhteiskunnassa. Sitä ei tule tukahduttaa, vaan päinvastoin antaa tietoa asioista. Asioiden julkinen käsittely, esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain mukaisesti takaa ratkaisujen pysyvyyden ja päätösten toteutusmahdollisuuden. Ei se, että ympäristönäkökohdat jo aluehallintovirastossa peitotaan vastakkaisilla tavoitteilla.
Itsenäisyys ja riippumattomuus ovat tärkeitä edellytyksiä, mutta samalla on tuottavuusohjelmakin huomioonottaen taattava yksikön voimavarojen riittävyys, asiantuntevien valmistelijoiden saanti, tutkimuksen ja seurannan tulosten hankinta sekä erityisesti luonnontalouden näkökohdat.
Parannukset vielä mahdollisia
Ottamatta kantaa keskeneräiseen yksityiskohtaiseen aluejakoon, on tavoitteena oltava se, että aluehallintovirasto toimii samalla tehokkuudella joka alueella. Vain näin saadaan mukaan ympäristönsuojelussa tärkeä alueellinen tieto ja kokemus sekä yhteys paikalliseen väestöön. Tämä osoittaa samalla alan nousevaa yhteiskunnallista merkitystä.
HALKEn nyt tekemä välipäätös edellyttää etenkin alueellisella tasolla tarkempaa suunnitelmaa ja säädösvalmistelua. Toivoa sopii, että edellä esittelyjä kannanottoja kunnioitetaan ja tuodaan mukaan ympäristöyksikön jatkosuunnitteluun. Paljon voidaan vielä parantaa muun muassa viraston johtosäännössä alan riippumattomuutta ratkaistaessa.
