Katsot Keskisuomalaisen arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 07.09.2010 00:01
Kolumni

Yritysilo vaihtui makrohuoliin

Kirjoittajan kolumnit

Juuri kun olin elokuun alussa ehtinyt iloita kesän hyvistä yritysuutisista ja seesteisemmästä mainingista, alkoi Yhdysvalloista kantautua huonoja talouslukuja. Vaikuttaa siltä, että maailman pörssihintoja heiluttelevien sijoittajien mieliin mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan. Joko ollaan hyvällä mielellä yritysnäkymistä tai sitten huonolla mielellä makrotalouden ongelmien vuoksi. Paitsi Tohtori Tuho, professori Nouriel Roubini, joka on koko ajan manaamassa maailmantalouden syöksyä ja ennustaa kaikkea ikävää kaikille.

Kesän aikana Yhdysvalloissa työpaikkoja ei ole syntynyt toivotusti eikä asuntokauppakaan käy. Kuluttajien luottamuksen pelätään heikentyvän ja yhä suuremmilla otsikoilla huudetaan talouden syöksyvän uuteen taantumaan. Optimistit pitävät kesän heikkoutta tyypillisenä nousukauden hengähdystaukona. Perusteltuja näkemyksiä löytyy suuntaan jos toiseenkin.

On huolestuttavaa, että pörssiyhtiöiden tuloskuntoa ennustavat analyytikot ovat kääntyneet arvioissaan aiempaa varovaisimmiksi. Tämä on tuonut lisää painetta osakekursseihin.

MUISTATTEKOS PARIN vuoden takaisen lauseen, mitä Suomen johtavat poliitikot hokivat? Kun maailmalta alkoi kantautua huonoja talousuutisia syksyllä 2008, rohkeimmat ministerit pitivät talouttamme vastustuskykyisenä. Hyvät viennin näkymät toimittivat silloin rokotteen virkaa. Narkolepsiahan siitäkin koitti, ja syöksy oli edessä talouden supistuessa kahdeksan prosenttia vuonna 2009.

Nytkin Suomen näkymät ovat jälleen erinomaiset. Vienti vetää niin hyvin, että kontit loppuvat kesken. Suomessa vierailevat amerikkalaiset ekonomistit kummastelevat Helsingin asuntohintoja. Myös suhteellisen alhainen työttömyys kiinnittää huomion. Vahvaa kasvua ennustetaan tälle ja ensi vuodelle. Toivottavasti emme pety.

VIIME VIIKKOINA olen sivistänyt itseäni tutkimalla Nokian kilpailijoiden älypuhelinmallistoa. Ei voi muuta kuin todeta, että Nokia on pahasti jäljessä. Applen iPhone ja esimerkiksi Googlen Android-käyttöjärjestelmän sisältävä Samsungin Galaxy ovat todella kovia. Nättejäkin nuo lasilaatat ovat.

Nokian pian kauppoihin tuoma N8-malli ei ole se, millä kilpailijoiden leireihin eksyneet kuluttajat houkutellaan takaisin. Ei taida olla syytä.

Kirjoittaja on osakekaupan ammattilainen.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kolumnit