Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.08.2010 17:07
A A A

Diakoniatyö auttaa monin eri tavoin

Keskisuomalaisen jutussa (29.8.) esitettiin kritiikkiä seurakunnan avustamisen hitautta kohtaan.

Jutussa esillä ollut tapaus on murheellinen. Keltinmäen alueseurakunnan diakoniatyöntekijä on ottanut yhteyttä kotinsa menettäneisiin heti asiasta kuultuaan.

Yleisesti ottaen avustamme taloudellisesti sellaisissa tapauksissa, jossa ei ole muita mahdollisuuksia saada apua. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että ei ole mahdollisuutta saada harkinnanavaraista toimeentulotukea tai taloudellista apua läheisiltä.

Meille tulee keskenään hyvin erilaisia avunpyyntöjä ja niiden asettaminen keskenään samalle viivalle on usein vaikeaa. Taloudelliseen avustamiseen meillä on myös rajatusti varoja käytettävissä.

Ensisijaisesti autamme kuuntelemalla, keskustelemalla ja tarjoamalla erilaista ryhmä- ja vapaaehtoistoimintaa. Pyrimme auttamaan traumaattisen kriisin kokeneita pitkällä tähtäimellä, erityisesti tarjoamalla keskusteluapua sitten kun muut tahot eivät enää auta.

Otamme mielellämme vastaan palautetta toiminnastamme ja pyrimme kehittämään sitä jatkuvasti.

HEINI LEKANDER diakonian työalasihteeri Jyväskylän seurakunta

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa