Selailen erilaisia julkaisuja television ruudun valvonnassa tai radion pulputtaessa niskan takana. Pään lävitse virtaa moneen kertaan seulottu tietojen vuo, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Omaksun mitä omaksun, tietoisesti tai tiedottomasti. En juuri mieti, mikä on syötti tai missä piilee koukku.
Kerron tämän siksi, että luulen monien lajitovereitteni maailmankuvan syntyvän lähes samalla tavalla. Heiluriliikettä lähestyn olettamallani mallilla itäisestä naapurista, koska naapuriin on parempi näköala kuin omaan napaan.
Venäjällä hallitsivat itsevaltiaina tsaarit, mutta jo ennen Pietari Suuren vuonna 1725 päättynyttä valtakautta paikallisina despootteina hallitsivat pajarit (bojaarit) sotilaallisina neuvonantajina ja veronkantajina.
Meilläkin on kiertänyt monia tarinoita Simo Affleckista, Simo Hurtaksi kansan kesken kutsutusta Pielisjärven ja Nurmeksen kruununhovien vuokramiehestä, joka lienee ollut parhaiten tunnettu 1600-luvun lopulla.
Veroja piti tilittää hallitsijalle - ja veronkantokulut sekä oman palkkionsa sai ottamalla vähän enemmän. Simo lienee ottanut, jotta saattoi elää leveästi ja nautiskellen. Kerrotaan, että kauniilla kesäilmoilla järveltä palatessa seudun naisten piti alastomina vetää Simo veneellä ylös mäkeä hoviin asti.
Jotakin samansuuntaista lienee vallankäyttö ollut hallintoalamaisia kohtaan kautta Venäjän maan, kunnes lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917 kansa otti vallan.
Kun kansa saa vallan, kuka sen saa? Näin kysyi Paavo Haavikko eräässä tekstissään, ja senhän me jo tiedämme, miten tässä esimerkissä kävi. Sana "herra" vaihdettiin sanaksi "toveri" kunnes heiluri oli jälleen kääntymässä.
Neuvostoliiton hajottua valtion itselleen ottamat monet toimet yksityistettiin, eikä siinä nopeimmille toimijoille tainnut käydä hullummin. On syntynyt uusrikkaiden luokka, jonka monet jäsenet haluavat osoittaa varakkuuttaan. Rakennellaan muurien ympäröimiä loistohuviloita, hankitaan valtamerilaivan kokoisia huviristeilijöitä.
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Kuka tietää, miten korkeana työmoraali säilyy eriarvoistumisen jatkuvasti kasvaessa.
Samaa voidaan kysellä myös kotimaassamme. Pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa pakottaa saneerauksiin.
Suurissa firmoissa palkataan miljoonien vuosituloisia johtajia suorittamaan saneerauksia, antamaan kenkää liian suureksi arvioidulle työvoimalle. Taustoja tarkemmin tuntemattomat pois potkitut kyselevät jo kaduilla, miten on mahdollista toisen olla niin paljon tärkeämpi, että hänelle on maksettava miljoona kuukaudessa.
En usko, että meillä lähdettäisiin vallankumousta tekemään, mutta mahtaako eriarvoistumisen kokemus ja tyytymättömyyden lisääntyminen jäädä vaikuttamatta työmoraaliin ja tuotannon määrälliseen laatuun?
